Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Satakunta Koronavirus Live Urheilu Ajanviete Näköislehti Kulttuuri Porilaine Tähtijutut

”Verijalkainen osterinpoimija” nyhtää matoja Porin keskustan nurmikoilta – Merenrantojen ja saarten asukki levittäytyi sisämaahan

Musta-valko-punainen lintu tepastelee kaikessa rauhassa Satakunnan museon pihanurmella Porissa. Se nokkii välillä maasta jotain suuhunpantavaa, todennäköisesti matoja. Kahlaajan selkäpuoli ja pää ovat mustat ja vatsapuoli valkoinen. Punaista linnussa ovat nokka ja silmä sekä koivet, joista otus on saanut puolet tieteellisestä nimestään. Haematopus ostralegus tarkoittaa suoraan käännettynä verijalkaista osterinpoimijaa. Suomeksi linnun nimi on meriharakka. Oikeastaan sen kuuluisi asua nimensä mukaisesti merenrannoilla ja saaristossa, mutta laji on levittäytynyt viime aikoina sisämaahan ja jopa kaupunkien keskustoihin. Porissa, Etelärannan ja Hallituskadun risteyksen ympärillä olevilla nurmialueilla kuljeskeleva meriharakka tuntuu olleen tänä kesänä enemmän sääntö kuin poikkeus. – Ja Kirjurinluodon kärjen kohdalta kuuluu usein meriharakan tunnusomainen laulu, sanoo lintuharrastaja Risto Vilén Porin lintutieteellisestä yhdistyksestä. Voit kuunnella näytteen meriharakan laulusta esimerkiksi täältä . Meriharakat alkoivat levittäytyä Satakunnassa sisämaan suuntaan Vilénin mukaan vuosituhannen vaihteen paikkeilla. – Ne ovat levinneet parinkymmenen vuoden aikana eri puolille Kokemäenjoen vartta. Porissa niitä pesii nykyään käsittääkseni soritetuilla katoillakin. Jonkin verran meriharakoita pesii myös pelloilla. Meriharakoihin voi törmätä tänä päivänä pesintäaikaan melkeinpä missä päin Kokemäenjokilaaksoa hyvänsä. Toinen Satakunnan sisämaan pesintäalue on Köyliönjärvellä ja Säkylän Pyhäjärven itäpuolella. – Siinä ne sitten ovatkin. Esimerkiksi Pohjois-Satakunnasta ei ole tältä pesimäkaudelta yhtään havaintoja muualta kuin merialueilta. Vilén arvioi meriharakoiden levittäytymisen uusille alueille johtuvan vahvistuneesta kannasta. – Kun poikastuotto on hyvä, ja laji runsastuu, ne levittäytyvät tyypillisesti uusille alueille. Tietenkin on voinut käydä niinkin, että ne ovat oppineet käyttämään jotain uutta resurssia ja menestyvät sen ansiosta uusilla alueilla. Vaikka osa meriharakoista on luopunut meren läheisyydestä, vesistöjen läheisyydestä ne eivät ole luopuneet. Merellä ne syövät tyypillisesti erilaisia simpukoita ja kotiloita, ja sisävesillä niiden ruokalista on Vilénin käsityksen mukaan hyvin samankaltainen. – Onhan tuossa joessa kaikenlaisia kotiloita, joita ne syövät. Lisäksi ne tonkivat pelloilta ja rantalietteiltä matoja. Länsi-Euroopan rannikoilla talvehtivat meriharakat muuttavat Suomeen pesimään tyypillisesti huhtikuussa. Naaras munii huhti-toukokuussa kolme munaa, joita molemmat vanhemmat hautovat. Poikaset kuoriutuvat 27 vuorokauden haudonnan jälkeen. Vilén pitää hyvin todennäköisenä, että meriharakat ovat pesineet myös Porin Etelärannan ja Kirjurinluodon lähistöllä, missä lintuja on kesän mittaan liikkunut. – Sen verran pitkiä matkoja ne liikkuvat jokea pitkin, ettei pesän sijaintia ihan täsmällisesti pysty arvioimaan. Meriharakan poikaset oppivat lentämään tyypillisesti 34–37 vuorokauden ikäisinä ja tähän aikaan kesästä ne tulevat toimeen jo omillaan. Lajin syysmuutto on alkanut kesäkuussa ja Suomessa pesivän kannan muutto on kiivaimmillaan elokuun alussa. – Kahlaajilla on tyypillistä, että emolinnut muuttavat ensin ja nuoret linnut vasta vähän myöhemmin, Vilén sanoo.