Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Satakunta Koronavirus Live Urheilu Ajanviete Näköislehti Kulttuuri Porilaine Tähtijutut

Talouden kanssa kärvistelevä seurakuntayhtymä pitänee veroprosentin nykyisellään

Porin evankelisluterilaisen seurakuntayhtymän kirkkoneuvosto ehdottaa kirkkovaltuustolle veroprosentin pitämistä nykyisessä 1,5:ssä myös ensi vuonna, vaikka verotuotot ovat olleet alavireisiä. Heinäkuun loppuun mennessä verotuloja oli kertynyt kolme prosenttia edellisvuotta vähemmän, kertoo seurakuntayhtymä tiedotteessa. Seurakuntayhtymän tulos oli tammi-kesäkuussa noin 740 000 euroa, eli noin 240 000 euroa heikompi kuin vuotta aiemmin. Seurakuntayhtymän yksiköiden ensi vuoden talousarvioista on leikattu 3,74 prosenttia, mutta tuloksen odotetaan muodostuvan silti vajaat 600 000 euroa alijäämäiseksi. Vuoden 2022 talousarvioista on määrä leikata 6,8 prosenttia.