Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Satakunta Koronavirus Live Urheilu Ajanviete Näköislehti Kulttuuri Porilaine Tähtijutut

Formula 1:n MM-sarja typistyy koronavaaran vuoksi entisestään – perjantaina kolme uutta peruutusta

Rata-autoilun formula ykkösten tämän vuoden MM-sarja typistyy entisestään. F1:n johto ilmoitti perjantaina, että tämän vuoden Singaporen, Japanin ja Azerbaidzhanin gp:t peruuntuvat koronapandemian takia. Järjestäjien mukaan kisojen läpiviemiseen olisi liittynyt liian paljon epävarmuustekijöitä logististen ongelmien vuoksi. Tätä aiemmin kisakalenterista oli tältä vuodelta pyyhitty yli jo Australian, Monacon, Ranskan ja Hollannin MM-kilpailut. Singaporen gp olisi iltakisana ollut MM-kalenterin kohokohta. Nyt järjestämisaikeita sotkivat matkustusrajoitukset. F1:n MM-sarjan on määrä alkaa Itävallan gp:llä heinäkuun ensimmäisenä viikonloppuna. Kisa ajetaan ilman yleisöä. Tämän vuoden MM-kalenterissa oli alun perin ennätyksellisesti 22 kilpailua. Nyt kausi kuihtuu lyhimmäksi sitten vuoden 2009.