Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Tähtijutut Satakunta Urheilu Näköislehti Testit ja visat Porilaine Kulttuuri

Hallituksen luottamusäänestys muuttui farssiksi, kun äänestyslaite ei toiminut – Eduskunta sai luottamuksen selville vasta lippuäänestyksellä

Eduskunta joutui perjantaina turvautumaan lippuäänestykseen hallituksen luottamuksesta, kun äänestyskone antoi vääristyneen tuloksen. Noin tunnin kestäneen äänestyksen ja äänten laskennan lopputulos oli, että hallituksen luottamusta kannatti 97 kansanedustajaa ja 75 vastusti. Hallituksen talouspolitiikkaa koskeneen välikysymyksen takana olivat kokoomuksen 38 kansanedustajaa ja Liike nyt -ryhmän kansanedustaja Harry Harkimo . Kyse oli opposition esittämästä ensimmäisestä välikysymyksestä Antti Rinteen (sd.) hallitukselle. Kaksi muuta oppositiopuoluetta, perussuomalaiset ja kristillisdemokraatit, eivät allekirjoittaneet välikysymystä. Sitä koskevassa keskustelussa ne kuitenkin ilmoittivat kannattavansa hallitukselle esitettyä epäluottamusta. Muutama kansanedustajista ehti poistua Hallitus ehti jo saada eduskunnan äänestyskoneen kautta toteutetussa äänestyksessä luottamuslauseen äänin 101-77. Eduskunnan toinen puhemies Juho Eerola (ps.) kuitenkin ilmoitti, että äänestys uusitaan. Äänestyskone ei toiminut uudelleenkaan äänestettäessä vaan eduskunta päätyi lippuäänestykseen. Se toteutettiin nimenhuudon perusteella, jossa jokainen paikalla oleva kansanedustaja kävi erikseen pudottamassa äänestyslippunsa uurnaan. Muutama ensimmäisessä äänestyksessä paikalla olleista ehti ilmeisesti poistua, sillä hallituksen luottamuksen kannalle lippuäänestyksessä asettui 97 kansanedustajaa. Myös epäluottamusta esittäneiden joukko kutistui 75 kansanedustajaan.