Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Satakunta Koronavirus Live Urheilu Ajanviete Näköislehti Kulttuuri Porilaine Tähtijutut

Matti Mattssonin ulkomaanleirit vaihtuivat Yyteriin ja elämäkerrat lasten satukirjoihin – SK:n juttusarjassa selvitetään, mitä urheilijat lukevat

Ässien Niklas Appelgrenilta haasteen Satakunnan Kansan kirjasarjaan saanut huippu-uimari Matti Mattsson sanoo olevansa hyvin samantyyppinen kirjojen lukija kuin hänen haastajansa. Urheilijoiden elämäkerrat ovat uimarin kirjasuosikkeja. Niitä hän sanoo popsivansa pari kolme vuodessa, korkeintaan neljä. Lukeminen ajoittuu ulkomaanleireille ja kisamatkoille. Nyt, kun korona on pitänyt porilaisen harjoittelemassa Yyterissä ja vapaa-ajat kotona sekä Luvian mökillään, on lukeminen jäänyt vähemmälle. – Viime aikoina on tullut luettua lähinnä satukirjoja lapselle, Mattsson hymähtää. On hän silti päässyt alkuun myös itselleen mieluisan teoksen kanssa Tahto. Aino-Kaisa Saarisen kahdet kasvot . Sen on kirjoittanut porilaissyntyinen urheilutoimittaja Pekka Holopainen . Elämäkertojen lisäksi Mattssonin kirjahyllystä löytyy muun muassa Ari-Pekka Liukkosta valmentavan Marko Malvelan uintiteoksia. – Ne ovat aika haastavia tekstejä, joihin täytyy keskittyä sataprosenttisesti. Mattssonin valmentaja Eetu Karvonen on uimarin mukaan todellinen lukutoukka. Karvonen kuulemma lukee ”aivan uskomattoman määrän kirjoja, jotka perustuvat erilaisiin tutkimuksiin ja sisältävät psykologisia ajatuksia”. Palauttaa ja rentouttaa Mattsson on päässyt automatkoillaan myös äänikirjojen maailmaan, mutta pitää perinteistä kirjaa vielä kovemmassa arvossa. – Lukeminen on hyvä palautumisen ja rentoutumisen keino. Urheilijaelämäkertojen lisäksi Mattsson on lukenut muun muassa Alexander Stubbista kertovan kirjan Alex sekä Kotiteollisuudesta tutun Jouni Hynysen kirjoja. Hynysen kirjoja lukiessaan ammattiurheilija ei ole voinut kuin hämmästellä sitä alkoholin käytön määrää, joka rokkikukon ja hänen lähipiirinsä elämään kuuluu. Karalahti kolahti Samanlaisia hämmästyksen tunteita nosti esiin Aki Linnanahteen kirjoittama Jere , joka on tarina ex-kiekkoilija Jere Karalahdesta . Mattsson puntaroi pitkään, kumman nostaa kirjasuosituksekseen, Jeren vai Tuntematon Kimi Räikkönen -teoksen. Lopulta valinta kallistuu Karalahti-kirjaan. – Jos puoletkaan sen kirjan tarinoista pitävät paikkansa, niin aika kovaa menoa on ollut. Jerellä on kehossaan pimeä puoli, joka tuntuu olevan vähän pimeämpi kuin tavallisilla ihmisillä, Mattsson hämmästelee. – Kirja pani miettimään, kuinka kova urheilija Karalahti olisi voinut olla, jos hän olisi elänyt toisin. Melkoinen setti kaiken kaikkiaan. Satakunnan Kansan juttusarjassa selvitetään, minkälaisia kirjoja paikalliset urheiluhenkilöt lukevat. Jokainen haastateltava saa valita, ketä haastattelemme seuraavaksi. Uusi haastateltava pitää löytyä eri urheilulajista, eikä haastateltavan tarvitse tuntea häntä entuudestaan. Matti Mattsson valitsi maajoukkuehiihtäjä Ristomatti Hakolan.