Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Live Tähtijutut Ajanviete Näköislehti Satakunta Urheilu Porilaine Kulttuuri

Sääolot kiihdyttivät taas maastopaloja Australiassa – liikkeellä on ennätyksellinen määrä pelastushenkilöstöä

Pitkin syksyä riehuneet maastopalot ovat saaneet taas uutta puhtia Australiassa ja erityisesti sen New South Walesin osavaltiossa. Paloja kiihdyttävät katastrofaalisiksi kuvatut olosuhteet, kun lämpötila on noussut yli 40 asteeseen ja tuulennopeus lähelle 20 metriä sekunnissa. Osavaltiossa paloalueita on lähes sata, ja kuusi niistä on luokiteltu hätätilaluokkaan. Kolme niistä palaa maan suurimman kaupungin Sydneyn lähialueella. "Tänään ei ole oikea päivä" Australiassa on tällä viikolla rikottu kaikkien aikojen lämpötilaennätyksiä, mikä on tehnyt maastosta entistäkin kuivempaa. – Nämä ovat huonoimmat mahdolliset olosuhteet, totesi New South Walesin paloviranomaisia edustava Shane Fitzsimmons lehdistötilaisuudessa. Viranomaiset ovat kehottaneet ihmisiä siirtämään joulumatkustustaan, sillä palojen etenemistä on hyvin vaikea ennakoida. – Tänään ei ole oikea päivä aloittaa lomanviettoa, totesi poliisin tiedottaja. Sääolosuhteiden on ennustettu muuttuvan viikonloppuna entistäkin huonommiksi palontorjunnan kannalta. Liikkeellä historiallinen määrä pelastushenkilöstöä Palojen vuoksi liikkeellä on kerrallaan 10 000 pelastushenkilöstöön kuuluvaa. Määrä on arvioitu historian suurimmaksi. Tiistaina kaksi palomiestä menehtyi puun kaaduttua paloauton päälle. Etelä-Australiassa paloalueelta löytyi lauantaina yksi menehtynyt. Koko Australian alueella paloissa on viime viikkoina tuhoutunut yli 700 kotia ja lähes kolme miljoonaa hehtaaria maastoa.