Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Satakunta Koronavirus Live Urheilu Ajanviete Näköislehti Kulttuuri Porilaine Tähtijutut

Näin hallitus päätti uusista ravintolarajoituksista: anniskelu päättyy kello 24, kiihtyvän koronatautitilanteen alueilla jo kello 22

Hallitus on päättänyt ravintolatoiminnan rajoituksista tiistaina. Hallitus kertoi päätöksistään kello 20 tiedotustilaisuudessa. Asiasta tiedottivat perhe- ja peruspalveluministeri Krista Kiuru (sd.) ja elinkeinoministeri Mika Lintilä (kesk.). Ravitsemisliikkeet saavat 30. syyskuuta annettavan asetuksen mukaan olla auki kello 4 alkaen, ja ne on suljettava viimeistään kello 1. Anniskelun voi aloittaa aikaisintaan yhdeksältä ja se on lopettava viimeistään puoliltaöin. Asetus astuu voimaan 1. lokakuuta ja sen tarkoitus olla voimassa 31. lokakuuta saakka. Ravitsemisliikkeet saavat uusille rajoituksille viikon siirtymäajan, ja niiden on ryhdyttävä noudattamaan asetusta 8. lokakuuta. Ravitsemisliikkeiden asiakaspaikkamäärää ei rajoiteta. Kaikilla asiakkailla tulee edelleen olla oma istumapaikkansa, ja ravitsemisliikkeen tulee huolehtia hyvistä hygieniakäytännöistä. Lisäksi valtioneuvosto seuraa koronavirusepidemian ilmaantuvuutta eri alueilla lokakuun aikana. Kiihtymisvaiheeseen joutuneiden alueiden ravitsemistoimintaan voidaan säätää lisärajoituksia nopeasti. Kiihtymisvaiheessa olevassa maakunnassa otetaan käyttöön rajaukset, joiden mukaan ravitsemusliikkeet on suljettava viimeistään kello 23 ja anniskelu päättyy kello 22. Lisäksi ravitsemisliikkeen sisätilassa tai sen osassa saa oleskella yhtäaikaisesti enintään puolet suurimmasta asiakasmäärästä. Asiantuntija-arvio kiihtymisvaiheesta tehdään viikoittain, ja rajoitusmuutokset päätetään kahden viikon välein.