Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Satakunta Koronavirus Live Urheilu Ajanviete Näköislehti Kulttuuri Porilaine Tähtijutut

Porin kaupungin strategiaan voisi yhtä hyvin kirjata, että annamme kaupungin hiljalleen kuolla pois – Viimeinen sukupolvi sammuttaa valot Porista

Olen tavattoman ylpeä kolmen lapsen isä. Vanhemmuus tuntuu elämässä tärkeimmältä asialta. Helatorstaina pihatöitä tehdessä oli aikaa toipua shokista ja kiukusta, minkä Porin kaupunki säästölistan muodossa tarjosi. Perheemme rakensi nuoruuden voiman tunnossa Söörmarkkuun vuonna 2014. Sijainti Porin ja Noormarkun välissä valtateiden risteyksessä tuntui unelmalta. Varsinkin, kun kylään oli juuri valmistunut uusi päiväkoti, ja ala-aste oli luokat 1–6 käsittävä sadan oppilaan koulu. Juuri rakentumassa oli neljänkymmenen omakotitalon asuinalue. Kaikki tuntui turvalliselta ja uskalsimme sitoutua Söörmarkkuun ja Poriin, otimme tuntuvan taloudellisen riskin. Kuten sadat muut porilaiset perheenperustamisiässä olevat nuoret aikuiset, me Söörmarkkuun, toiset Ahlaisiin ja jotkut Reposaareen. Vuonna 2016 kerääntyi synkkiä pilviä, kun 5.–6.-luokkalaiset päätettiin siirtää Noormarkkuun, koska koulusta loppui tila kesken. Vuonna 2018 kouluverkkoselvityksessä pelkäsimme, että koulumme olisi alasimella. Päätös oli sivukouluille lopulta huojentava ja Söörmarkun koulukin oli tarkoitus remontoida uuteen loistoon. Keväällä tämäkin asia sai koronan aiheuttamana uuden käänteen. Tiedettiin, että taloudellinen lasku tulisi olemaan kova: palveluita heikennettäisiin ja verot nousisivat. Keskiviikon säästöesitys iski kuitenkin pommin lailla. Mieleen tulee, onko kouluinvestointien peruminen syvimmän laman keskellä järkevää, miten se käyttötalouspuoli? Itsekin työuralla irtisanomisia ja monet yt:t kokeneena, tiedän, ettei se ole maailmanloppu. Siihen me yksityisellä sektorilla olemme tottuneet. Sampsa Kataja kirjoitti (SK 19.5.) sukupolvien välisestä sopimuksesta, jossa nuoremmat ikäpolvet maksavat vanhempien eläkkeen ja niin edelleen. Kyllä me nuoret mielellämme veroja maksamme ja vielä vaikka enemmänkin, koska ensinnäkin monet meistä pystyvät ja toiseksi emme asialle mitään mahda, olemme niin syvästi kiinni asunnoissamme ja perheissämme. Mutta se tuntuu käsittämättömältä, että lapsiperheet ja lapset nähdään pelkästään kuluna. Itsevarmana esitän seuraavan toteamuksen: Me vanhemmat ja lapsemme olemme tämän kaupungin ja maan kaikkein tärkein voimavara ja aarre, jota tulisi hoitaa, vaalia ja johon kuuluisi suhtautua muuna kuin kuluna. Ilman meitä ei kukaan ole maksamassa tämän päivän päättäjien eläkkeitä. Huolestuneena olen seurannut viime vuosien pääkaupunkikeskeisyyttä ja kaupungistumisvouhotusta. Koronassa tuntui edes olevan se hyvä puoli, että maaseutua ja reuna-alueita alettaisiin uudelleen arvostaa. Nyt olisi oikea hetki brändätä lapsiystävällistä Poria. Tänne uskaltaa asettua, me haluamme suunnata resursseja lasten ja perheiden hyvinvointiin. Päinvastoin, nyt iloitaan siitä, että tulevina vuosina ikäluokat pienenevät: kouluja ja päiväkoteja voidaan sulkea ja vähentää. Saadaan sivistystoimen kuluja kuriin. Kaupungin strategiaan voisi yhtä hyvin kirjata, että annamme kaupungin hiljalleen kuolla pois. Ahdistaa tämän kaupungin päättäjien tarjoama apatia. Oma uskoni alkaa hiljalleen hiipua hienoa kaupunkiamme kohtaan. Itse olen niin syvällä tässä suossa, ettei lähteminen ole järkevää, mutta minkä neuvon annan lapsilleni? Etsikää onnenne sieltä, missä teitä arvostetaan ja teihin panostetaan. Minun sukupolveni kohtaloksi taitaa jäädä valojen sammuttaminen. Matti Kuusinen yrittäjä, insinööri, Söörmarkku