Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Satakunta Koronavirus Live Urheilu Ajanviete Näköislehti Kulttuuri Porilaine Tähtijutut

KaMan kauden ehjin esitys toi kolme pistettä – onnistujia riitti laajalla rintamalla: ”Kentällä oli tänään mahtava fiilis pelata”

KaMan ja JymyJussien ottelun jälkeen kankaanpääläsiten kasvoilta paistoi iloinen hymy. Jos viimeiset kaksi kotiottelua jättivät lopussa karvaan maun suuhun, lauantain ottelu seinäjokisia vastaan toi kaivattua balsamia haavoihin. Lähes loppuunmyyty stadion (676 katsojaa) näki kotijoukkueelta superpesissesongin ehjimmän esityksen joka riitti puhtaaseen 2–0 (7–3, 6–2)- voittoon. Ehjästä kokonaisuudesta voi nostaa esiin lukuisia onnistujia. Jouni Itävalo pelasi vahvasti ulko- että sisäpelissä, joukkueen ykköspalkittu, 1+5 lyötyä juoksua ottelussa iskenyt Miikka Riikonen oli sekä avausjakson että varsinkin toisen jakson voiton arkkitehti. Myös lukkari Joona Lehtinen haisteli JymyJussien merkkiä välillä erittäin tarkalla silmällä. KaMan pelinjohtaja Jukka Karttunen oli tyytyväinen iltapäivän esitykseen. Alkukauden epätasaisten suoritusten jälkeen lauantain tapainen, käytännössä kokoajan kontrollissa ollut ottelu miellyttää pelinjohtajan mieltä. – Valitettavaa toki on, että JymyJusseilta tippui miehiä sairastuvalle viime ottelussa. Se aiheutti kuitenkin myös meille pieniä kysymysmerkkejä, toteaa Karttunen. Vierasjoukkueen riveistä puuttui kokonaan joukkueen lukkari, KaMa-kasvatti Henri Itävalo . Hän loukkasi nivustaan perjantain SoJy-ottelussa. Itävalon lautasen äärellä korvasi 19-vuotias Seinäjoen Maila-Jussien kasvatti Oskari Mäkelä . Mäkelälle ottelu oli superpesistasolla vasta toinen. Myöskään alkukaudella JymyJussien kärkenä pelannut Tuomas Raunio ei pystynyt Kankaanpäässä pelaamaan omassa roolissaan. – Emme ennen ottelua oikein tienneet, mitä roolia Raunio lopulta pelaa. Myös Mäkelän lukkarointi oli meille uutta. Talven hallipelejä seuranneena tiesin kuitenkin hänen olevan kehityskelpoinen pelaaja, kiteyttää Karttunen. Toisella jaksolla kotiyleisöä säväytti KaMan kakkoskoppari Valtteri Hämäläinen. KaMan jakson ensimmäisen aloittava ulkovuoro alkoi haastavasti, kun JymyJussien Sami-Jukka Korvola löi tarkan lyönnin aivan takarajan tuntumaan. Korvola kiersi lyönnillään kohti kolmosta kunnarin kiilto silmissään, mutta Hämäläisen nopea toiminta ja tarkka heittokäsi poltti miehen aivan kolmospesän tuntumaan. Samaisella ulkovuorolla Hämäläinen poltti kovalla heittokädellään Tero Tyynelän kotipesään Oskari Mäkelän kakkospuolen lyönnistä. – Tämä oli meidän tasapainoisin suoritus tällä kaudella. Meillä on ollut hyvää peliä aiemmissakin otteluissa, mutta jänne on aina jossain kohtaa vain lopahtanut. Aiempi vuoristoratamainen pelaaminen vaihtui tähän peliin tasaisen vahvaksi esitykseksi, kiteyttää Hämäläinen Kotijoukkueen hyvä henki välittyi myös katsomoon. Lähes 700-päinen yleisö eli mukavasti ottelun tapahtumissa. – Kentällä oli tänään mahtava fiilis pelata. Mietin itse ottelun aikana, että toivottavasti se näkyy myös katsomon puolelle.