Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Satakunta Koronavirus Live Urheilu Ajanviete Näköislehti Kulttuuri Porilaine Tähtijutut

Jenkkifutari Olaus Alisen lähtö Yhdysvaltoihin viivästyy edelleen koronapandemian takia: ”Syksyllä siellä ei ainakaan vielä pelata”

Amerikkalaisen jalkapallon ammattilaisliiga NFL:ssä pelaa 32 joukkuetta. Jokaisen joukkueen kokoonpanossa on 53 pelaajaa, joten ammattilaisnurmilla temmeltää vuosittain noin 1  700 jenkkifutaria. Silti yksikään suomalainen ei ole koskaan yltänyt tuohon eliittijoukkoon, minkä takia 16-vuotiaan Olaus Alisen Amerikan valloitukselle on koti-Suomesta ladattu kovat odotukset. –  Tässä on vielä kuusi kouluvuotta jäljellä ennen varaustilaisuutta. Ei ehkä vielä voi sanoa NFL-lupaus kenestäkään lukioikäisestä, Alinen toppuuttelee. –  Se on unelma, mitä kohti mennään. Pitää muistaa edetä askel kerrallaan, mutta se päämäärä täytyy pitää aina kuitenkin mielessä. Kaksimetrinen ja 145-kiloinen Alinen on jo pelipaikkansa eli hyökkäyksen linjamiehen mitoissa. Kolmen suuren kirjaimen unelma on kuitenkin vielä vähintään kuuden kouluvuoden päässä. Olausta valmentavat Klaus -isä, vaasalaisen Royalsin valmentaja John Booker ja keulahahmo Seppo Evwaraye ovat kaikki kolkutelleet NFL:n portteja. Täksi kesäksi Alinen siirtyi Royalsiin, jossa hänen peliään on jo lähdetty muokkaamaan tuleviin tarpeisiin. –  Kaikki tekniikat lähtöasennosta alkaen ovat muuttuneet (Vaasassa) sellaisiksi, miten linjamiehet pelaavat Jenkeissä, Alinen sanoo. Uran tärkein valinta Moni yliopisto on jo vain videoiden perusteella kiinnostunut ottamaan Alisen suojiinsa. Yksi stipendiä tarjonneista on muun muassa Michiganin yliopisto. Sen kotistadionilla on ollut alle 100  000 silmäparin yleisö viimeksi vuonna 1975. –  Kuulostaahan se aika hienolta paikalla. Tuntuu se varmaan aika erilaiselta pelata 110  000 ihmisen edessä kuin Vaahteraliigassa. Voi olla, että meillä oli kotipelissä Vaasassa yli 1  000 katsojaa, mutta on siinä vielä aika iso ero, Alinen tuumii. Yliopistovalintansa kanssa Alinen ei aio kiirehtiä. Hänen mukaansa jo tulleita tarjouksia ei ole ollut vaikeaa jättää hautumaan, vaan valinta on edessä vasta lukion toisena tai kolmantena vuonna. Valinta tulee olemaan NFL-unelman kannalta merkittävä, koska hyökkäyksen linjapelaajien valmennus ei ole tasalaatuista. –  Sitä pitää seurata, miten sieltä (valittavasta yliopistosta) menee oman pelipaikan pelaajia liigaan, vaikka tietenkin ihan parhaista kouluista tulee joka pelipaikalle pelaajia. Myös se on tärkeää, että on hyvät mahdollisuudet pelata isoja pelejä, Bowl-pelejä ja mahdollisesti ihan mestaruuspelejä, Alinen luettelee kriteerejä ja tärkeitä näytönpaikkoja. Ensimmäinen askel Koronaviruspandemian vaikutukset ulottuvat luonnollisesti Alisenkin elämään. Keväällä hän harjoitteli paljon omatoimisesti ja julkaisi muun muassa Twitter-tilillään videon, jossa katumaasturi liikkuu kepeästi nuoren käsittelyssä. Kovaa harjoittelua on edessä Yhdysvalloissakin, kunhan Alinen aikanaan pääsee lähtemään kohti Connecticutia ja Loomis Chaffeen koulua. –  Olisi pitänyt jo varmaan olla siellä, mutta nyt päässee lokakuun puolivälistä aikaisintaan lähtemään. Syksyllä siellä ei ainakaan vielä pelata, mutta onneksi ei ole mikään kiire, Alinen viittaa kolmen vuoden aikaansa lukiossa. Lähdön viivästyminen tarkoittaa toisaalta sitä, että Alinen pääsee pelaamaan vaasalaisen Royalsin kanssa kauden loppuun asti. Kaikki pelinsä ennen viime perjantain tappiota helsinkiläiselle Roostersille voittanut Royals on mukana sarjan kärkikahinoissa. Vaahteramaljan jahtaaminen Suomessa vaatii samoja asioita kuin suurimman unelman saavuttaminen. –  Totta kai se vaatii etenkin työtä. Ilman sitä ei pääse mihinkään. Mutta vaatii se totta kai onneakin, Alinen sanoo NFL-unelmastaan.