Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Tähtijutut Satakunta Urheilu Näköislehti Testit ja visat Porilaine Kulttuuri

Luvassa muutoksia lemmikkien kauppaamiseen ja omistamiseen – uusi hallitusohjelma iskee pentutehtailuun ja nettimyyntiin

Kennelliiton hallituksen puheenjohtaja Harri Lehkonen on tehnyt jo edellisellä hallituskaudella yhteistyötä sekä maa- ja metsätalousministeri Jari Lepän että ministeriön virkamiesten kanssa. Lehkonen kommentoi kohta kohdalta, mitä konkreettisia muutoksia uusi hallitusohjelma lemmikkieläinten hyvinvointiin toisi. Lemmikkieläinten myymistä netissä tullaan rajoittamaan Uusi hallitusohjelma lisää eläinsuojelulainsäädäntöön lemmikkieläinten osalta kolme uudistusta. Lehkonen on sitä mieltä, että ostotilanteessa luotettavalla myyjällä on iso rooli. – Myyjien käyttämien alustojen tulisi olla sellaisia, mihin myyjä on kirjautunut esimerkiksi pankkitunnuksilla. Että ostajalla olisi selkeä tieto siitä, että myyjä on se, kuka väittää olevansa. – Keskeinen tavoite on siis saada myyjät käyttämään niin sanottua vahvaa tunnistautumista. Näin vältettäisiin bulvaanit, Lehkonen sanoo. – Ostajan kannattaa ostaa pentu niin sanotulta vastuulliselta koirankasvattajalta, esimerkiksi Kennelliiton tai rotujärjestöjen sivujen kautta. Tällöin myyjätaho on jo valmiiksi luotettava. Pentujen myyminen on lisääntynyt myös Facebookissa. –Pentuja on kaupan niin rotujärjestäjien omilla Facebook-sivuilla kuin myös myyjien henkilökohtaisilla tileillä. Esimerkiksi vaimoni – joka on tunnettu kasvattaja – saattaa mainostaa syntyneitä pentuja Facebook-sivuillaan. Ongelmia tulee siitä, jos myyjä ei olekaan tunnettu, Lehkonen miettii. Pennun ostaminen vastuulliselta kasvattajalta tuo varmuutta pentuarkeen. – Vastuulliselta kasvattajalta ostettu pentu myydään vähintään 7–8-viikkoisena. Pentua on hoidettu siihen mennessä rodulle sopivalla ruokavaliolla ja kasvatustyylillä. Pentu on saanut liikuntaa ohjeistuksen mukaan ja sille on annettu asiaan kuuluvat rokotukset ja tunnistusmerkinnät. Kasvattaja antaa mukaan myös jatkohoito-ohjeet pennun kasvattamisen varalle. Nettimyynnin räikeimmät tapaukset järkyttävät Lehkonen on kuullut monenlaisia kertomuksia koirien kaltoinkohtelusta nettimyyntiin liittyen. – Ehkäpä karmein muistamani tapaus on tieto koirista, joita olisi lähetetty postipaketeissa ostajille Euroopan sisällä. Näistä ovat ilmoittaneet erityisesti Keski-Euroopan eläinsuojelujärjestöt – siellä suunnalla esiintyy enemmän eläinten kaltoinkohtelua – myös tuotantoeläinten kohdalla. – Muistan kuulleeni myös rekasta, joka pysäytettiin helteisellä kelillä Itä-Euroopassa. Sisällä oli kasapäin kuolleita koiranpentuja, jotka olivat menehtyneet helteeseen. Tapaus ei ole ainutkertainen. Yleensä postipakettilähetysten syynä on hinta. – Lähetimme koiran lentorahdilla rouvani kanssa Australiaan ja hintalapuksi tuli rokotuksineen yhteensä 3 500 euroa. Kuka sitten syyllistyy pentutehtailuun? – Pentutehtailuun saattaa syyllistyä kuka vain, joka haluaa ansaita rahaa eikä välitä eläinten hyvinvoinnista sen enempää, hän kertoo. Kun koira tunnistusmerkitään ja laitetaan tietokantaan, ihon alle asennetaan mikrosiru. Sen avulla selviää muun muassa koiran alkuperä ja omistajan osoite, eli niin sanotut tunnistetiedot. Suomessa eläinten tunnistusmerkitseminen on melko hyvällä tolalla. – Suomessa on yhteensä noin 700 000 koiraa ja Kennelliiton kautta tunnistusmerkittyjä koiria on näistä noin 500 000. Lopuista 200 000:sta suurin osa lienee tunnistusmerkitsemättömiä ja ne pitäisi saada tunnistamisen piiriin, Lehkonen sanoo. Kennelliitto tarjoutuu tunnistusmerkitsemään kaikki koirat Kennelliiton edustajat sekä vastaavan ministeriön virkamiehet ovat tavanneet ja kartoittaneet koirien tunnistusmerkitsemisen siirtämisestä yhdelle taholle. Ministeriö valmistelee lakiehdotusta. Kennelliitolla on hyvät verkostot myös vapaaehtoisista, jotka asentavat siruja koirille. – Meillä asiaa hoitaa noin 500 vapaaehtoista siruttajaa ympäri Suomea, Lehkonen kertoo. Esimerkiksi Tanskassa pakollinen tunnistusmerkitseminen on ollut käytössä jo pitkään. – Tanskaa voi pitää varoittavana esimerkkinä. Vaikka siellä on tämä tunnistusmerkintäpakko, niin näkemieni tilastojen valossa näyttää siltä, että paljon eläimiä jää yhä merkitsemättä. En tiedä mikä siellä on mennyt pieleen. Tällä hetkellä lääkärit voivat hoitotilanteen yhteydessä merkitä tutkimus- ja leikkaustietoja suoraan Kennelliiton ylläpitämään tietojärjestelmään lääkäriasemalla. Merkinnän kirjaamiseen lääkäri on tarvinnut tätä ennen eläimen omistajan luvan. Kennelliiton puheenjohtaja Lehkonen ei ole vielä varma, mitä tämä eläinlääkäreiden ilmoitusvelvollisuutta koskeva säädös tarkoittaa. – Tarkoittaako tämä sitä, että lääkärin pitäisi ilmoittaa kaikki huomanneensa viat järjestelmäämme ilman omistajan suostumusta, hän miettii. Lyhyet kuonot ja keisarinleikkaukset kirjattava Kennelliiton mielestä ongelmallisimpia tapauksia eläinlääkärin vastaanotolla ovat lyhytkuonoisten koirien hengitystienavausleikkaukset sekä toisaalta keisarinleikkaukset. – Keisarinleikkauksista puhuttaessa Suomessakin tavataan rotuja, joiden koiraemot eivät pysty tulemaan tiineeksi tai edes synnyttämään luonnollisesti. Mielestäni keisarinleikkaus on mahdollista kerran – kaksi kertaa pitäisi olla jokaiselle emolle maksimi. Sitten se on jo eläinsuojelullinen asia. – Mielestäni jalostukseen ei pitäisi edes käyttää sellaista koiraa, mikä ei pysty luonnolliseen lisääntymiseen, Lehkonen ajattelee. Lyhytkuonoisten rotujen ”liioiteltuja piirteitä ei tule rohkaista”. – Ylähengitysteiden korjausleikkaukset ovat juuri sellaisia asioita, mitkä vastuullinen lääkäri ilmoittaa järjestelmäämme tälläkin hetkellä. – Liitto on tiukentanut koiranäyttelyjen ulkomuototuomareiden ohjeistusta asian suhteen. Tuomarit eivät saa palkita ollenkaan niitä koiria, joilla on pahoja hengitysvaikeuksia. – Sellaiset koirat eivät myöskään saa sääntöjen mukaan tehdä pentuja. Näin pyrimme vastustamaan liioiteltuja piirteitä. – Pohjoismaissa ja Suomessa ollaan näistä asioita hyvin tietoisia, Lehkonen painottaa. Eläinsuojeluasiamiehen paluu miellyttää Uuteen hallitusohjelmaan on kirjattu myös, että eläinsuojeluasiamiehen virka tullaan perustamaan Seinäjoelle. Kennelliiton puheenjohtaja on asiasta mielissään. – Näin eläinten hyvinvointia voidaan edistää monella eri tasolla, hän kiteyttää. Viime vaalikaudella eduskunnan käsittelyssä ollutta esitystä laiksi täydennetään siten, että lain perusteluissa tunnistetaan eläimen itseisarvo ja mahdollistetaan eläinten lajityypillinen käyttäytyminen.