Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Satakunta Koronavirus Live Urheilu Ajanviete Näköislehti Kulttuuri Porilaine Tähtijutut

Sanna Kämäräisen kiekko laskeutui Ratinan nurmeen

Yksi Tampereen Ruotsi-ottelun juhlituimmista urheilijoista oli kiekonheittäjä Sanna Kämäräinen . Ratinassa vietettiin 34-vuotiaan Kämäräisen uran päätöskekkereitä. Heitot loppuivat maaottelun neljänteen sijaan tuloksella 54,56. Lopetuspäätöksen Kämäräinen teki elokuun alussa Espoon kisojen jälkeen. Tulos oli 56,31. – Olin heittänyt hyvin, mutten saanut heittoon tehoa. Totesin, ettei näistä jaloista enää lähde parempaa, Kämäräinen taustoitti ratkaisuaan. Kämäräinen aikoo ryhtyä urheilijoiden henkiseksi valmentajaksi. Selkeät jatkosuunnitelmat helpottivat lopetuspäätöstä, ja hän joutui käsittelemään asiaa jo vuosia aiemmin pahan selkävammansa takia. – Loukkaannuin joulukuussa 2015. Jalka olisi halvaantunut ilman leikkausta, eikä minulla ollut minkäänlaista varmuutta uran jatkosta sen jälkeen. Paluun kentille Kämäräinen teki vasta 2018. Hän laskee sen yhden uransa hienoimmista asioista. – Sain vielä tilaisuuden yrittää, Kämäräinen tiivisti jatkoajan. Uran kirkkaimpia huippuhetkiä olivat silti uran ensimmäinen 60 metrin heitto 2014 ja Zürichin 2014 EM-finaalin seitsemäs sija. – Täytyy tunnustaa, että hienoa oli myös se, kun pääsin kilpailemaan Timanttiliigassa, Kämäräinen hymyili. – Jatkossa haluan auttaa urheilijoita mentaalisella puolella. Muu valmennus ei kiinnosta ainakaan tässä vaiheessa.