Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Satakunta Koronavirus Live Urheilu Ajanviete Näköislehti Kulttuuri Porilaine Tähtijutut

Rikottu lasipullo piilotettiin lasten liukumäen loppuun – Enäjärven päiväkoti toistuvan ilkivallan kourissa

Enäjärven päiväkoti on kokenut menneen kevään aikana ilkivaltaa poikkeuksellisen paljon. Ilkivallassa ei ole kyse vain paikkojen sotkemisesta, vaan teot uhkaavat päiväkodin lasten terveyttä, kerrotaan Porin kaupungin tiedotteessa. – Viimeisimpänä ilkivaltana löysimme rikotun lasipullon, joka oli aseteltu lasten liukumäen loppuun, juuri siihen kohtaan, mihin lapset laskevat. Lasin palasia oli peitetty turvehiekalla niin, että vain osa näkyi pinnalle. Kiitämme onneamme, että päiväkodin hoitajat löysivät lasinpalat ennen kuin kukaan lapsi ehti mäkeä laskea, kertoo päiväkodin vs. johtaja Anne Lahtinen . Aiemmin pihalta on löydetty tölkkejä ja nuuskapusseja. Myös ikkunoita ja pylväsvalaisimia on rikottu. Enäjärven päiväkodin piha on auki iltaisin, ja alueen perheet ja nuoret käyttävät sitä ahkerasti. Lisääntynyt ilkivalta on edellyttänyt valvontakameroiden asentamisen. – Joudumme myös miettimään, pitäisikö portit muuttaa lukittaviksi, harmittelee Lahtinen. Päiväkotien pihojen käytön laajentamista on mietitty koko Porin alueella. – Pihoja voi käyttää asianmukaiseen leikkimiseen, ja olemme valmistelleet mahdollisuutta avata pihat erilaisen ohjelman järjestämiseen. Jos ilkivalta kuitenkin jatkuu, on meidän mietittävä, täytykö pihat pitää lukossa ja lisätä vartiointia entisestään, toteaa erityisasiantuntija Kari-Matti Haapala .