Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Tähtijutut Satakunta Urheilu Näköislehti Testit ja visat Porilaine Kulttuuri

Jälleen huonoja ilmastouutisia

Tänä vuonna on julkistettu huolestuttavia ilmastouutisia, joita suuri yleisö ei ikävä kyllä ole vielä huomioinut. Aurinkoa tutkivat astrofyysikot ovat tehneet havaintoja muutoksista auringon toiminnassa. Heidän mukaansa nykyinen aurinkosykli, jota tällä hetkellä elämme, on päättymässä ja seuraavan syklin oletetaan alkavan vuosina 2020-2055. Kuten tiedetään, Auringolla on valtava vaikutus maapallon ilmastoon, joten auringossa tapahtuvat muutokset näkyvät täällä väistämättä. Huolestuttavaa tässä muutoksessa on se, että seuraava aurinkosykli on asiantuntijoiden mukaan nykyistä huomattavasti kylmempi ja se tulee johtamaan maapallon keskilämpötilan viilenemiseen noin 1-4 asteella. Ilmaston viilenemisessä ei sinänsä ole mitään pelättävää. Pelko on kuitenkin aiheellista siinä tapauksessa, jos vapaasti mellastavat ilmastohihhulit onnistuvat keinotekoisella hysteriallaan pakottamaan valtiot suostumaan heidän vaatimuksiinsa ihmisten elinolojen heikentämisestä. Mikäli kaikki tulevat päätökset esimerkiksi energiapolitiikan ja maatalouden saralla tehdään ilmastohysterian vallassa, tulee se aiheuttamaan kohtalokkaat seuraukset. Ekologiset, mutta tehottomat teknologiat esimerkiksi talojen lämmityksessä ovat itsemurha siinä vaiheessa, kun pakkaset alkavat kiristyä. Onneksi on hyviäkin uutisia. Helsingin Sanomien tekemän tutkimuksen mukaan 45 prosenttia suomalaisista pitää puheita ilmastonmuutoksesta liioiteltuina. Siltikin liian suuri osuus uskoo ruotsalaisen marionetin vastuuttomia puheita tulevasta maailman lopusta, mutta tutkimuksen tulos oli kuitenkin paljon parempi kuin vallitsevassa ilmapiirissä uskalsi odottaa. Niklas Salo Pori