Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Satakunta Koronavirus Live Urheilu Ajanviete Näköislehti Kulttuuri Porilaine Tähtijutut

Viime kevään hopeanuoret miesten joukkueen nykyinen runko – Sentterit kaavailee yhteistyötä uimaseurojen kanssa

Loogisesti ajateltuna vesipallojoukkueen miehistön olettaa koostuvan uimareista, jotka haluavat kokeilla joukkuelajia. Uintitaidon lisäksi harjoitteluun kuuluu polkemista, ja kauden aikana lisätään heittoharjoituksia ja pelitaktiikkaa. –  Aiemmin lähes kaikilla oli urheilutaustaa uimaseurasta, tässä harjoittelevassa joukkueessa noin kahdella kolmasosalla sitä ei ole, viikonlopun otteluihin joukkuetta valmistava Juha Kangasniemi valottaa. Yhteistyötä uimareiden kanssa Lajeja yhdistävää elementtiä pyritään kuitenkin hyödyntämään Porin alueella. –  Yhteistyötä uimaseurojen kanssa tavoitellaan, ja uimareita käy meidän treeneissämme. Ymmärrämme silti kahden lajin vaatimukset, eikä heitä kritisoida siitä, jos harjoituksia jää väliin. Tunnemme kyllä nämä pojat, miesten joukkueen vastuuvalmentajana toimiva Ilkka Lehti kertoo. Lehti, Kangasniemi ja Mikko Jönkkäri muodostavat tiiviin valmennusryhmän, joka on seurannut valmennettaviensa otteita jo vuosien ajan. Miesten joukkueessa on täsmävahvistuksensa, kuten esimerkiksi 39-vuotias saksalainen Sörer Drochnar , mutta pääosin joukkueen runko koostuu Lehden viime keväänä valmentamasta joukkueesta. Kaksijakoinen kauden kulku Vuoden takainen kokemus B-juniorien kauden huipennuksesta ei ole vielä häipynyt muistoista. –  Finaalitappio ottaa päähän edelleen, Lehti toteaa lyhyesti. –  Olemme kaikki kolme erityylisiä valmentajia ja koemme vahvuudeksi sen, ettei harjoituksissa toisteta aina pelkästään samaa kaavaa. Lisäksi jaamme kuormitusta keskenämme. Joku meistä on aina paikalla harjoituksissa, mutta kaikkien ei ole pakko olla. Alkanut kausi on porilaisseuralle kaksijakoinen. Nuorten lupausten on täysin mahdollista uusia viime kevään finaalipaikkansa, mutta aikuisten sarjassa luvassa ei ole pelkkää voittokulkua. –  Yhtään peliä ei hävitä valmiiksi, mutta olemme katsoneet kaudesta ne hetket, joissa yritämme ottaa yllätysvoittoja. Altavastaajina lähdemme kauteen, sillä menee vielä muutama vuosi, kun nuoret pelaajamme saadaan opetettua oikein hyviksi. –  Joskus tappiot vain sopivasti kasvattavat luonnetta. Silloin täytyy vain harjoitella lisää ja opetella uusia kuvioita. Porilaisnuoria maajoukkueessa Kahden porilaisnuoren kuvioihin on kuulunut parin vuoden myös osallistuminen vesipallon maajoukkuetoimintaan. 16-vuotiaat Dan Lampinen ja Niklas Virtanen ovat tällä kaudella päässeet harjoittelemaan ja pelaamaan miesten joukkueessa, ja maajoukkuereissut ovat olleet siihen toimiva lisä. Ruotsissa Tukholmassa pelattu alle 17-vuotiaiden PM-turnaus sujui suomalaisilta mainiosti, mutta jätti porilaiskaksikolle myös halua parantaa suoritusta seuraavalla kerralla. Alle 15-vuotiaiden joukkueen tavoin pronssiottelu Ruotsia vastaan päättyi suomalaisjuhliin. –  Kaksi peräkkäistä pronssimitalia olisi tavoitteena kirkastaa paremmaksi, samoin minulta puuttuu vielä SM-kulta mistään sarjasta, Lampinen kiteyttää. –  Pelien vaativuus on juniorisarjoissa ja miesten sarjassa aivan eri luokkaa. Meitä on muutama B-ikäinen pelaaja tälläkin hetkellä edustusjoukkueessa, Virtanen sanoo. Sentterien työ kantaa kuitenkin hedelmää, sillä seura on joidenkin vuosien ajan onnistunut kasvattamaan kahdesta kolmeen pelaajaan eri ikäluokkien maajoukkueisiin. Kyse on pitkälti myös resursseista, sillä Suomessa juniorimaajoukkueeseen pääseminen on sekä kunnia-asia että lisäkustannus tukijoukoille. Tavoitteena silti on, että lupaavat nuoret pelaajat pääsisivät aiempaa useammin leireille ja pelaamaan ulkomaille. –  Suomen maajoukkueella on yleensä kolme leiriä, ja tässä olemme perässä muita eurooppalaisia joukkueita, Lehti arvioi. Sentterien miesten edustusjoukkueen kotiottelut: Su 29.3. Sentterit– Kuhat Su 5.4. Sentterit– Kuopion Uimaseura Su 26.4. Sentterit– Turun Uimarit La 2.5. Sentterit– Cetus Pe 8.5. Sentterit– Kuhat Academy Sentterien B-juniorijoukkueen kotiottelut: La 25.1. Sentterit– Jyväskylän Saukot Su 26.1. Sentterit– Cetus La 1.2. Sentterit– Kuhat Su 23.2. Sentterit– Turun Uimarit Su 1.3. Sentterit– Kuhat La 28.3. Sentterit– Jyväskylän Saukot Su 5.4. Sentterit– Turun Uimarit Valmentajat: Ilkka Lehti (miehet) Mikko Jönkkäri (miehet) Juha Kangasniemi (miehet) Jan Tarkkio (B-juniorit)