Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Satakunta Urheilu Näköislehti Lukemisto Kulttuuri Porilaine Pori Jazz

Jo kaksi uhkausta viikon sisällä Kauppakeskus Valkeaan Oulussa – "Tilannetta on käyty läpi henkilökunnan kanssa"

Oulun poliisi selvittää jo toista uhkausta, joka on kohdistunut kauppakeskus Valkeaan. Tutkinnanjohtaja, rikoskomisario Tero Luukkonen ei spekuloi, miksi uhkaukset on kohdennettu viikon sisällä juuri Valkeaan. Poliisilla oli entuudestaan tutkinnassa Valkeaan viikko sitten sunnuntaina 5. toukokuuta kohdistunut uhkaus nimikkeellä laiton uhkaus. Uusi uhkaus tuli perjantaina 10. päivä ja se oli kohdistettu äitienpäiväsunnuntaille 12. toukokuuta. Molempia tapauksia tutkii myös Keskusrikospoliisi. Luukkonen kertoi viikko sitten, että poliisi tekee töitä epäillyn selvittämiseksi yhteistyössä Keskusrikospoliisin kanssa. – Keskusrikospoliisia on konsultoitu uudessakin tapauksessa, Luukkonen kertoi maanantaina. Ensimmäisen uhkauksen jälkeen poliisi kertoi selvittävänsä KRP:n kanssa mahdollisia yhteyksiä muihin vastaaviin uhkauksiin, joita tuli hieman aiemmin kauppakeskus Isoon Omenaan Espoossa ja Länsi-Porin kouluun sekä Ulvilan yhteiskouluun Satakunnassa. Kauppakeskus Valkeaan kohdistettu ensimmäinen uhkaus oli julkaistu nimettömänä Tor-verkossa. Oulun poliisi kertoo, että myös toinen uhkaus tehtiin Tor-verkossa, mutta se poistui sieltä myöhemmin. – Varauduimme sunnuntaina uhkaukseen monin tavoin ja teimme erilaisia toimenpiteitä, muun muassa tarkistuksia. Kauppakeskuksessa ei sunnuntain aikana havaittu mitään tavallisuudesta poikkeavaa ja se oli avoinna normaalisti, Oulun poliisi kertoi maanantaina tiedotteessa. Uhkauksista on tieto kauppakeskuksen omilla sivuilla Uhkauksista kerrotaan kauppakeskus Valkean verkkosivuilla. Teksti on päivätty viime perjantaille 10.5.: "Kauppakeskus Valkeaan on jälleen kohdistunut uhkaus, jossa toteutuspäiväksi nimetään su 12.5. Poliisi on asiasta tietoinen ja hoitaa asiaa. Kauppakeskus Valkea on sunnuntaina avoinna normaalisti." Kauppakeskusjohtaja Anu Junnikkala-Alho kertoi maanantaina, että sunnuntai sujui Valkeassa normaalisti, samoin kuin edellinen viikonloppu. Uhkauksia on käyty läpi henkilökunnan kanssa. – Tilannetta on käyty läpi vuokralaisten kanssa ja heille on tiedotettu hyvin. Junnikkala-Alhon mukaan on hankala arvioida, ovatko uhkaukset näkyneet kauppakeskuksen asiakasmäärissä. – Sunnuntai oli äitienpäivä, joka on rauhallinen kauppapäivä muutenkin. Edellisenä sunnuntaina puolestaan oli kampanjaviikonloppu, jolloin se sunnuntai oli selvästi normaalia sunnuntaipäivää vilkkaampi. Junnikkala-Alho ei usko, että uhkauksilla on mitään vaikutusta maanantain asiakasmääriin. Esitutkinnat ovat kesken molempien uhkausten osalta – Tämä oli jo toinen kauppakeskukseen lyhyen ajan sisällä kohdistettu uhkaus, pienetkin vihjeet uhkauksien tekijästä voi lähettää Oulun poliisin vihjesähköpostiin, vihjeet.oulu@poliisi.fi, Oulun poliisi pyytää. Tässä vaiheessa poliisilla ei ole muuta tiedotettavaa asiasta. Esitutkinnat ovat kesken molempien uhkausten osalta. Poliisi muistuttaa, että jos havaitset jonkun uhkauksen verkossa, ilmoita siitä poliisille ja tallenna uhkaus esimerkiksi kuvankaappauksena. – Älä jaa uhkausta eteenpäin sosiaalisessa mediassa tai muutoin verkossa. Jos poliisi on ottanut kantaa uhkaukseen sosiaalisen median kanavissa tai tiedotteessa, voit luottaa asian olevan poliisin tiedossa ja hoidossa.