Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Satakunta Koronavirus Live Urheilu Ajanviete Näköislehti Kulttuuri Porilaine Tähtijutut

Kommandojoukot päättivät tunteja jatkuneen piirityksen Thaimaassa – Ainakin 26 ihmisen tappamisesta epäilty sotilas ammuttiin

Lauantaina iltapäivällä Suomen aikaa thaimaalainen sotilas ampui komentajansa ja kaksi muuta ihmistä kasarmilla Nakhon Ratchasimassa, joka tunnetaan myös nimellä Korat. Sen jälkeen hän varasti ainakin yhden rynnäkkökiväärin ja ammuksia. Hän otti käyttöönsä armeijan maastoauton ja lähti ajamaan kohti keskustaa. Matkalla hän ampui useita ihmisiä ennen kuin ryntäsi ostoskeskukseen. Siellä hän jatkoi summittaista ampumista, ihmiset yrittivät paeta paniikissa. Lopulta mies linnoittautui ostoskeskuksen neljänteen kerrokseen, jossa piti panttivankeja. 26 ihmistä oli saanut miehen ampumana surmansa ja 57 haavoittunut. Valtaosa uhreista oli ostoskeskuksessa tai sen läheisyydessä. ”Ampuja on ammuttu” Paikalle tulleet armeijan erikoisjoukot tekivät ostoskeskukseen useita rynnäkköjä alempiin kerroksiin ja saivat tuotua mukanaan muun muassa pikkulapsia. 32-vuotiaan sotilaan äiti tuotiin paikalle. Tarkoituksena oli, että hän yrittää suostutella poikansa antautumaan. Se ei kuitenkaan onnistunut. Piiritys kesti sunnuntaiaamuun asti. 12 tunnin panttivankitilanteen jälkeen kommandojoukot tekivät rynnäkön neljänteen kerrokseen. – Kiitos poliisille ja armeijalle siitä, että he saivat tilanteen päätökseen. Ampuja on ammuttu, kertoi Thaimaan terveysministeri Anutin Charnvirakul . Sunnuntaina aamulla klo 9.30 paikallista aikaa poliisi vahvisti, että hyökkääjä oli ammuttu kuoliaaksi. Kiistaa kiinteistökaupoista Kasarmilla sotilas ampui komentajansa lisäksi tämän anopin. Paikallisen median mukaan 32-vuotiaalle sotilaalle oli tullut riitaa kiinteistökaupasta komentajan anopin kanssa. Mies koki, että häntä oli huijattu. Tunteja ennen ampumisia sotilas oli julkaissut Facebook-sivulla kirjoituksia, joissa haukkui ahneita ihmisiä. – He ovat rikkaita, koska huijaavat muilta ihmisiltä rahat. Luulevatko he todella voivansa käyttää rahojaan helvetissä, sanottiin yhdessä kirjoituksessa.