Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Satakunta Koronavirus Live Urheilu Ajanviete Näköislehti Kulttuuri Porilaine Tähtijutut

Nooralotta Neziri kertoo, mistä ratavalinta­kohussa Annimari Kortteen kanssa oli kyse: ”Se oli ihan vitsi”

Suomen pika-aitajuoksun kesä pääsi kunnolla käyntiin lauantaina, kun kolmikko Annimari Korte , Nooralotta Neziri ja Reetta Hurske kohtasi ensimmäisen kerran, vieläpä kahdesti. Korte voitti molemmat 100 metrin aitajuoksut ja paransi kotimaisen kärkiajan 12,81:een. Nezirin paremman juoksun aika oli 12,91 ja Hurskeen 12,98. Ilman pieniä kohuja ei vältytty, sillä toisessa lähdössä Kortteen katsottiin ensin ottaneen varaslähdön, mutta se peruttiin pienen selvittelyn jälkeen. Toinen kohu oli valmis, kun Neziri totesi kisan jälkeen Ilta-Sanomille , että häntä ja Kortetta ei saisi laittaa vierekkäisille radoille. !Kisajärjestäjät huomio! Meitä ei saa laittaa vierekkäin. Annimari ei saa olla minun oikealla puolella, Neziri totesi. Tämä johti lauantaina siihen, että kaksikon kädet osuivat mahdollisesti yhteen. Korte jatkoi samasta teemasta vielä sunnuntaina. Hän totesi Ilta-Sanomille , että ”kuvista näkee, että hänen [Nezirin] kätensä on minun radallani”. Neziri kertoo Helsingin Sanomille, että tapaus oli ihan vitsi. – Todellisuus on se, että muun kommentoinnin lomassa naurahdin tällaisen viattoman kommentin syyllistämättä ketään ja edes tietämättä, oliko siinä jomman kumman käsi enemmän jossain. Se oli täysi heitto, Neziri kertoo. Joskus kädet osuvat Neziri toteaa sen pitävän paikkansa, että kädet välillä osuvat yhteen viereisellä radalla olevan kanssa. Nezirillä näin käy etenkin hänen oikealla puolellaan olevan juoksijan kanssa, koska Nezirin oma juoksu saattaa mennä lievästi oikeaan reunaan. – Jos ajautuu toiseen reunaan tai jommalla kummalla aukeaa käsi, näin voi käydä. Sitä ei onneksi satu usein, mutta se ei ole myöskään ’once in lifetime’ -juttu [kerran elämässä]. Nezirin mukaan lauantaina mahdollinen käsien osuminen yhteen Kortteen kanssa ei vaikuttanut juoksuun, mutta joskus näinkin voi käydä. – Ei tullut mitään horjumista, mutta jos osuu kovemmin, se voi pahimmillaan viedä tasapainon koko juoksusta. Lauantain juoksuja Neziri pitää hyvänä kauden avauksena, vaikka hänen mukaansa teknisesti kaikki ei mennyt suunnitelmien mukaan. – Se menee jännityksen piikkiin, mutta juoksu antaa positiivisia odotuksia. Heti pääsin ennätyksestäni sekunnin kymmenyksen päähän, joten vahva usko on siihen, että ennätys menee rikki tällä kaudella. Nezirin ennätys on 12,81 vuodelta 2016. Hän juoksee seuraavan kerran 8. heinäkuuta Jyväskylässä kotimaisen gp-sarjan kisassa.