Ladataan
Pääaiheet Verokone 100 tuoreinta Tähtijutut Satakunta Urheilu Näköislehti Testit ja visat Porilaine Kulttuuri

Jukka Toivakka kommentoi ehdollista vankeustuomiotaan – pitää päätöstä virheellisenä

SM-liigaseura Mikkelin Jukurien puheenjohtaja ja Suomen jääkiekkoliiton varapuheenjohtaja Jukka Toivakka tuomittiin keskiviikkona kahdeksan kuukauden ehdolliseen vankeusrangaistukseen. Tuomio ei ole lainvoimainen. Toivakka, 57, sai tuomion liikenneturvallisuuden vaarantamisesta ja virkamiehen väkivaltaisesta vastustamisesta. Toivakka kiisti jo alun perin syytteen kokonaisuudessaan. Hän kommentoi käräjäoikeuden kansliapäätöksenä antamaa tuomiota keskiviikkoiltana oikeusavustajansa Ville Huttu-Hiltusen välityksellä. – Päämieheni Jukka Toivakka on ulkomaanmatkalla. Hän ilmoittaa kantanaan Etelä-Savon käräjäoikeuden tänään antaman tuomion johdosta, että käräjäoikeus on arvioinut esitettyä näyttöä virheellisesti. Hän pitää käräjäoikeuden tuomiota virheellisenä syyksilukemisen, rangaistuksen ja vahingonkorvausten osalta, Huttu-Hiltusen lähettämässä sähköpostissa sanotaan. – Olemme ilmoittaneet tyytymättömyyttä käräjäoikeudelle ja tulemme hakemaan muutosta käräjäoikeuden tuomioon, eikä tuomio siten tule tässä vaiheessa jäämään lainvoimaiseksi. Yhteenotto pysäköinninvalvojan kanssa Toivakka oli kiistellyt viime vuoden joulukuussa pysäköinninvalvojan kanssa Mikkelin keskustassa. Toivakka oli pysäköinyt autonsa maksulliseen pysäköintiruutuun, mutta jättänyt maksun maksamatta. Pysäköinninvalvojan alettua kirjoittaa pysäköintivirhemaksua Toivakka palasi autolleen. Lyhyen sanailun jälkeen Toivakka nousi autoonsa, käynnisti sen ja kiihdytti voimakkaasti liikkeelle, vaikka pysäköinninvalvoja oli seissyt auton edessä. Pysäköinninvalvoja ehti siirtyä pois auton alta. Käräjäoikeuden päätöksen mukaan törmäykseltä vältyttiin lähinnä pysäköinninvalvojan nopean reagoinnin johdosta. Oikeus arvioi myös, että koska katu oli liukas, pysäköinninvalvojalla oli tilanteessa ilmeinen liukastumisen tai kaatumisen riski. Tästä johtuen pysäköinninvalvojan henki tai ainakin terveys oli tilanteessa vakavassa vaarassa. Oikeuden mukaan tapahtuneella on ollut melko pitkäkestoisia, kielteisiä vaikutuksia pysäköinninvalvojan terveyteen. Lisäksi Toivakan tekoa voidaan pitää ainakin jossain määrin vakavampana kuin virkamiehen väkivaltaisia vastustamisia keskimäärin. Toivakka velvoitettiin korvaamaan pysäköinninvalvojalle aiheutuneesta tilapäisestä psyykkisestä haitasta 3 000 euroa korkoineen. Myös oikeudenkäyntikulut jäivät Toivakan maksettavaksi. Jukurit HC Oy:n hallitus tiedottaa myöhemmin Toivakan asemasta yhtiössä.