Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Satakunta Urheilu Näköislehti Lukemisto Kulttuuri Porilaine Pori Jazz

Rohkea aluepolitiikka on Satakunnan pelastus – pelkkä peiton heilutus ei riitä, tarvitaan tekoja ja pöhinää

Tutkimusten mukaan Satakunnan väkiluku on alle 200 000 vuonna 2040. Asian uutisoi aluetutkija Timo Aro ( SK 6.3). En halua uskoa tähän. Se, miten voimme asiaan vaikuttaa ja tilastot selättää, on meidän satakuntalaisten käsissä. Sana aluepolitiikka ymmärretään liian helposti populistiseksi oman edun tavoitteluksi. Aluepolitiikkaa tehdään Euroopan Unionin päätöksenteossa esimerkiksi päätettäessä jonkin merkittävän viraston sijoittamisesta. Suomessa aluepolitiikka koetaan vastakkainasetteluksi kehä 3 sisäpuolen ja maakuntien välillä. Miksi Satakunta ei voisi tarttua kansanedustaja Mauri Pekkarisen johtaman työryhmän esitykseen 5000–7000 valtion viraston työntekijän hajasijoittamisesta? Tämä olisi täysin mahdollista huomioiden nykypäivän mahdollisuudet etätyöhän ja huomioiden toimivat laajakaistayhteydet. On varmasti Satakunnasta poismuuttaneita, jotka olisivat valmiita muuttamaan takaisin kotiseudulle turvalliseen ympäristöön, hyvien sosiaalisten verkostojen ja puhtaan luonnon äärelle. Satakunnassa aluepolitiikka koetaan vastakkainasetteluksi keskuskaupunki Porin ja muun maakunnan välillä. Tosiasiassa keskuskaupunki tarvitsee ympärilleen maakunnan ja koko maakunta tarvitsee vahvan vetovoimaisen keskuskaupungin. On kyse molemminpuolisesta edusta. Merkittävin Satakuntaa yhdistävä asia lienee Porin yliopistokeskuksen saaminen ja sen toiminnan puolustaminen. Ehkäpä Satakunnan kunnat voisivat sitoutua vahvemmin yliopistokeskuksen tulevaisuuteen budjetoimalla esimerkiksi yhden euron asukasta kohden Porin yliopistokeskuksen hyväksi. Pieni summa, mutta merkitykseltään suuri. Elinkeinopolitiikka edellyttää rohkeutta ja riskien ottoja. Satakunnan saavutettavuus on yritystoiminnan keskeinen lähtökohta. Lentokentän tulevaisuus on tärkeä koko Satakunnalle. Tulevaisuudessa pienillä kentillä voi olla nykyistä suurempi merkitys. Porin kenttä oli tarjolla Kiinan kauppaan ja Kiinan logistiikkatarpeisiin liittyen Euroopan maakuntakenttien solmukohdaksi. Ihmettelen suuresti, miksi selvitystyö keskeytyi. Solmukohdaksi valittiin Riika. Tällaiset tulevaisuutta tukevat hankkeet vaativat rohkeutta ja samalla riskien ottamista. Kyse ei ole vain lentokentän tulevaisuudesta, vaan elinkeinopoliittisista päätöksistä koko Satakunnassa. Vai oikeammin imagosta – voiko maakunta olla ilman lentokenttää? Satakuntalaisten käsissä on maakuntamme väkiluvun kehittyminen. Peiton heiluttaminen ei riitä, tarvitaan tekoja, jotta saadaan sitä kuuluisaa pöhinää. Olkoon tavoitteena vaikka jäänmurtajakaluston kesäsäilytyspaikan siirtäminen Katajanokalta lähemmäksi Perämeren talviolosuhteita – siis Porin Mäntyluotoon. Tapio Huhtanen Satakunnan maakuntavaltuuston 3.vpj., eduskuntavaaliehdokas (kesk.) Peiton heiluttaminen ei riitä, tarvitaan tekoja, jotta saadaan sitä kuuluisaa pöhinää.