Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Satakunta Urheilu Näköislehti Lukemisto Kulttuuri Porilaine Pori Jazz

En koskaan uskonut päätyväni turvakotiin – Lastensuojeluun on lisättävä resursseja

Turvakodin puhelinnumero oli jo valmiiksi tallennettuna puhelimeen. Tiesin mihin soittaa, jos joskus tulee tilanne paeta kotoa. Nyt turvakodin ohjaaja oli juuri sulkenut minulle osoitetun asunnon oven takanani. En uskonut koskaan todella päätyväni tänne, pelkäsin vain, että niin joskus kävisi. Olin murtunut ja peloissani. Koskaan elämässäni en ole kokenut vastaavaa petetyksi tulemisen tunnetta, tai vastaavaa epävarmuutta tulevaisuudestani. Ensi- ja turvakoti Esikon henkilökunta otti minut ystävällisesti vastaan, keskusteli kanssani ymmärtäväisesti ja piti minusta hyvää huolta. Tunsin olevani turvassa ja pystyin keskittymään tapahtuneen käsittelyyn, kun turvakodissa sain tarvittavat asiat: sängyn, ruokaa ja oman tilan. Sain valtavasti apua ja kannustusta uuden elämän rakentamiseen. Koskaan en voi tätä kiitollisuuttani pukea sanoiksi. Minä olen vain yksi monista. Suomessa on 27 turvakotia, jotka auttavat lukuisia naisia, miehiä ja lapsia selviytymään lähisuhdeväkivallasta. Turvakoti on paikka, jonka palvelut ovat ilmaisia ja sinne on helppo mennä. Turvakodissa saa ilmaisen ruuan ja turvallisen kodinomaisen ympäristön, mikä auttaa väkivaltaa kohdanneita selviytymään eteenpäin. Lähisuhdeväkivaltaa kohdanneelle, turvakodissa asuvalle henkilölle pitäisi olla mahdollista saada jokunen päivä sairaslomaa, jotta tapahtunutta voi käsitellä rauhassa ja uutta elämää pystyy alkaa rakentamaan. Perheen pitäisi tuoda turvaa, mutta aina ei näin ole. Joskus tilanne yllättää, joskus se tapahtuu hiljalleen pahentuen. Perheväkivalta on suurin turvallisuusuhka lapsille. Lastensuojeluun on lisättävä resursseja, jotta tilanteisiin voidaan puuttua ajoissa. Turvakoti luo uskomattomat ja puitteet selviytyä lähisuhdeväkivallasta. Ensi- ja turvakotipaikkoja tulee lisätä Euroopan neuvoston suosittelemaan 550 nykyisestä 143. Meillä kaikilla pitäisi olla mahdollisuus turvalliseen elämään. Jelena Kiilholma Satakunnan Vasemmistonuorten puheenjohtaja, eduskuntavaaliehdokas (vas.), Pori