Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Satakunta Urheilu Näköislehti Lukemisto Kulttuuri Porilaine Pori Jazz

Fuengirola.fi: Tässä ovat Espanjan etsityimmät suomalaisrikolliset

Keskusrikospoliisi on päivittänyt Espanjan etsityimpien suomalaisrikollisten listan. Fuengirola-lehden mukaan poliisi etsii yhdessä espanjalaisviranomaisten kanssa Aurinkorannikolla mahdollisesti olevia henkilöitä. KRP:n mukaan etsintäkuulutettuja ei pidä yrittää ottaa itse kiinni, vaan soittaa poliisille. –KRP pyrkii edistämään aktiivisen kansainvälisen yhteistyön keinoin suomalaisten etsintäkuulutettujen paikallistamista ja kiinniottoa ulkomailla, kertoo Suomen poliisin yhdyshenkilö Espanjassa, rikoskomisario Kaj Björkqvist Fuengirola-lehdelle. Kolme kiinni KRP:n julkaisemalla listalla on yhteensä kuusi suomalaista rikollista. Listan tunnetuin kasvo lienee Cannonball MC:n entinen johtaja Janne ”Nacci” Tranberg . Tranbergia on etsitty jo vajaat puolitoista vuotta. Kaj Björkqvist kertoo Fuengirola-lehdelle, että viimeisten 12 kuukauden aikana Espanjasta on tavoitettu kolme kansainvälisesti etsintäkuuluttua henkilöä. Björkqvistin mukaan heidät on otettu kiinni ja siirretty Suomeen. Suomen viranomaiset vastaavat etsintäkuuluttamiensa henkilöiden noutamisesta kotimaahan. Luovutusprosessin kesto vaihtelee. Fuengirola-lehden mukaan KRP:llä on syytä epäillä, että etsittyjä suomalaisia oleilee tälläkin hetkellä Espanjassa. –Poliisilla on nyt julkaistavista henkilöistä sekä vihjeitä että viranomaisten omaa rikostiedustelutietoa, että he oleskelevat Aurinkorannikolla. Osa on pakoillut viranomaistoimia jo useamman vuoden ajan, Björkqvist kommentoi lehdelle. KRP kehottaa ottamaan yhteyttä Suomen poliisiin tai Espanjan viranomaisiin, jos jollain on tietoa listalla olevista henkilöistä.