Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Satakunta Urheilu MM-kiekko Eurovaalikone Näköislehti Lukemisto Porilaine Kulttuuri Eurovaalitulos

Satakunnan tulevaisuus uhattuna – miksi siitä ei uskalleta puhua?

Satakunnan kohtalonkysymys on niin vaikea asia, että siitä ei haluta edes puhua. Kyse on maakunnan väkiluvusta. Ja tarkemmin väkiluvun kehityksestä, johon syntyvyyden aleneminen vaikuttaa suoraan. Eduskuntavaalikamppailussa esillä olleet vanhustenhoito, koulutuspaikat tai kasitie ovat kaikki alisteisia väkiluvun merkitykselle. Maakunnan tulevaisuus ja hyvinvointi on kiinni siitä, kuinka paljon meillä on asukkaita. Ja nyt ei hyvältä näytä. Aluekehittämisen konsulttitoimisto MDI löi pari viikkoa sitten kovat luvut pöytään. Suomessa on vain kolme kehittyvää kaupunkiseutua, kun tähtäimeksi otetaan vuosi 2040. Satakunta ei ole tässä joukossa. Satakunnan Kansan kolumnisti, aluetutkija Timo Aro jatkoi ikävien uutisten virtaa raottamalla tulevaa väestöennustetta (SK 6.3.). Sen mukaan maakunnan väkiluku laskee alle 200 000 asukkaan vuoteen 2040 mennessä. Tällä hetkellä maakunnan väkiluku on noin 218 000 ihmistä. Ennustetun vähenemän voi konkretisoida niin, että se tarkoittaa kahden keskisuuren kaupungin väestön katoamista maakunnasta. Parissa vuosikymmenessä joudumme pyyhkimään maakunnan kartalta pois Harjavallan ja Kokemäen kaupunkien verran asukkaita. Miten eduskuntavaaliehdokkaat, päättäjät ja virkamiehet ovat kommentoineet asiaa, kun kyseessä on maakuntamme tulevaisuuteen kohtalokkaasti vaikuttava kehityskulku? Hiljaisuudella. Aro on saanut palautetta, että koko kasvuseutuennustetta ei olisi saanut julkaista. Kahvipöydissä on ennusteesta todettu paheksuen, että se alkaa toteuttaa itse itseään. Tunnelma on ymmärrettävästi avuton, sillä kenelläkään ei ole tarjota ratkaisuja. Kun väestöennuste julkaistaan, satakuntalaisten vastaus ei voi olla vain hiljaisuus. On itsensä pettämistä laittaa pää pensaaseen. Satakunnan vetovoima on ikuisuusongelma, mutta siitä voidaan aloittaa. On tehtävä jotain poikkeuksellista. Sellaista joka kohauttaa ja vaikuttaa koko valtakunnassa. Porin ja Rauman yhdistäminen olisi hyvä alku. Parissa vuosikymmenessä joudumme pyyhkimään maakunnan kartalta pois Harjavallan ja Kokemäen kaupunkien verran asukkaita.