Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Tulospalvelu Satakunta Tähtijutut Urheilu Näköislehti Lukemisto Porilaine Kulttuuri

Karhut nosti tasoaan, mutta hävisi: ”Nämä olivat tiukkoja pelejä runkosarjassakin” – katso ottelun maalit

Juuri ennen päätöserän puoliväliä nähtiin jotain, mitä Karhujen riveissä on hetken verran odotettukin: Benjamin Lepola teki maalin. Joukkueen viimeistelijöistä varmimpiin kuuluvalla Benjamin Lepolalla oli nippu paikkoja jo aiemmassa pelissä, mutta kaivattua osumaa ei tahtonut syntyä millään tempulla. Milloin veto osui Steelersin Santeri Pohjose n kypärään, milloin jalkaan. Lepolan edellinen maali nähtiin 26. tammikuuta Porissa pelatussa Indians-ottelussa. –Maalinikkari on ollut vähän ruosteessa. Maalinteko on ollut muutenkin vaikeaa, ja tässäkin pelissä loimme paikkoja ja tuhlasimme paikkoja. Lisäksi vastustajan maalivahti pelasi elämänsä ottelun, Karhujen päävalmentaja Juha-Petri Kujansuu arvioi. –Toki myös Roope Mutka antoi meille mahdollisuuden voittaa, ja pitkään siitä taistelimmekin. Päästetyt maalit olivat enemmän seurausta huonosta puolustamisesta. Pian Lepolan 4–3-maalin jälkeen kotijoukkueelle tarjoutui täydellinen mahdollisuus ottelun ratkaisemiseen. Ville Lastikka ja Mikko Ruokolainen ottivat kaksi samanaikaista jäähyä, joten Karhut pääsi pyörittämään viidellä kolmea vastaan täydet kaksi minuuttia. Tulos vain jäi uupumaan. Vaikka edellisestä Steelers-ottelusta oli aikaa vain noin vuorokauden verran, jotain oli porilaisten osalta muuttunut. Toisessa erässä Karhut jäi jumiin hämeenlinnalaisten täydelliseen pyöritykseen, mutta taistelutahtoa ei puuttunut. Samaa oli se, että Karhut taipui. Loppunumerot olivat 4–6 (2–1, 0–2, 2–3). –Tahtotilamme oli erilainen, lauantaihin verrattuna tämä esitys oli aivan eri planeetalta. Pelillisestikin löysimme taas hakemiamme asioita niin yksilö- kuin viisikkotasollakin. Katso ottelun maalikooste: Kamppailupelaamista Yksi Karhujen taistelun ruumiillistumista oli puolustaja Kalle Santanen . Porilaisjoukkueen kapteeni pääsi lyömään alkutahdit kahden miehen vastahyökkäyksestä, kun Tomi Jerkku päätti syöttää. Ratkaisua auttoi toki se, että vierailijat puolustivat odotetumpaa ratkaisua liiankin monen pelaajan voimin. –Jerkun syöttö oli komea, mutta kyllä siinä tilanteessa huusinkin. Yleensä hän noista harvemmin syöttää, Santanen hymähti. Santasen ja Lepolan lisäksi Karhuista osuivat Juha Tikka ja Roni Tuomela . Karsintapeleihin sopivaan tyyliin ottelussa nähtiin myös fyysistä kamppailupelaamista normaalia runkosarjapeliä enemmän. Santanenkin oli ottelun aikana sekä ottavana että antavana osapuolena. –Sama meno oli jo lauantaina Hämeenlinnassa. Se on vain hyvä, ettei jokaisesta tilanteesta pilli soi ja peli katkea, Santanen mietti. –Steelers-pelit olivat tasaisia runkosarjassakin, ja näistä on voitot otettavissa. Pää pystyyn vaan, ja vahvasti uskomme, että torstain jälkeen tätä sarjaa pelataan vielä Porissa. Selkä seinää vasten Karhut on selkä seinää vasten, vaikka torstainkaan tappio ei vielä tarkoittaisi liigapaikan menettämistä. Tämän kauden matka on ollut porilaisnipulle kuluttava jo loukkaantumistenkin takia. –Meidän on jokaisessa pelissä pystyttävä täysipainoiseen suoritukseen, kun taas kokeneemmat joukkueet voivat joskus pelata 80–90 prosentillakin. Vahva usko sarjapaikan säilyttämiseen kuitenkin on, Kujansuu kiteytti. Mikäli Karhut voittaa torstaina, seuraava ottelu pelataan Porissa lauantaina 23. maaliskuuta.