Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Satakunta Urheilu Näköislehti Testit ja visat Lukemisto Porilaine Kulttuuri

Kätilö innostui imetyksestä ja vauvamyönteisyydestä: "Puhelin voi aina odottaa, vauva ei"

Kun satakuntalaisten elämä tulee isoon mullistuskohtaan, on siirtymässä usein läsnä myös Merete Willis . Silloin, kun naisesta tulee äiti, miehestä isä ja meistä lapsiperhe. Aamulla seitsemästä lähtien sairaalan käytäviä kulkenut Willis näyttää kuitenkin rauhalliselta ja reippaalta. Kokeneen kätilön puntit eivät enää tutise vastuun alla. –Toki tämä on vaativaa työtä, mutta ajattelen, että eikös kaikki työ ole vaativaa ja vastuullista. Eikä tämä meillä käynti ole minkään loppu, vaan kaiken alku. Minun työni on paljolti neuvontaa ja ohjausta, synnytyssalissa en toimi. Kun äiti odottaa vauvaa, kun valmistaudutaan synnytykseen, ja kun vauva on syntynyt, kaikissa niissä vaiheissa tarvitaan ja tarjotaan neuvoja, Willis kertoo. Willis on alun perin kotoisin Tanskasta. Suomesta Tanskaan sotalapsiajan jälkeen muuttaneen äidin tytär ihastui teinivuosinaan Suomen järviin, havunneulasten tuoksuun ja kallioihin niin, että päätti tulla Suomeen lukion jälkeen tutustumaan suomalaisiin juuriinsa. Mutta aiotusta yhdestä vuodesta Suomessa tuli kaksi vuotta, kolme vuotta ja lopulta aika monta muutakin vuotta siihen päälle. –Tuli vähän rakastumisen kuvioita ja jäin sille tielle. Rakkaus vei vihkivalojen jälkeen hetkeksi asumaan myös Saudi-Arabiaan, sillä Willisin aviomies sai sieltä töitä. Kaukana kotoa hän kohtasi kuitenkin jotakin odottamatonta. –En uskaltanut vihreänä kätilönä mennä töihin vieraaseen kulttuuriin, mutta sain kuitenkin kutsun paikalliseen vertaistukitapahtumaan. Kyseessä oli La Leche League -nimisen, kansainvälisen imetysjärjestön vertaistukitilaisuus, ja sinne tuli paljon äitejä lapsineen. Lapsiperhearki ei ollut vielä silloin osa omaa elämääni, mutta menin kuitenkin ammatillisesta kiinnostuksesta ja ostin sieltä kirjasen, jossa kerrottiin imettämisestä. Luin sen ja olin ihan puulla päähän lyöty, että voiko tällaisesta asiasta olla näin paljon tietoa! Suomalaisessa hoitotyön koulutuksessa ei 1980-luvulla montaa sanaa uhrattu imettämiseen tai sen tukemiseen, Willis kertoo nyt. Vauvojen ruokinta ja imettäminen ovat seuranneet Willisiä siitä lähtien. Hän on ollut mukana muuttamassa Satasairaalaakin vauvamyönteiseksi sairaalaksi. Virallinen sertifikaatti on tulossa voimaan 7. maaliskuuta. Se on ollut 2,5 vuoden mittainen ponnistus, mikä on saanut Willisinkin miettimään kaikenlaisia näkemiään käytäntöjä. Paljon on muuttunut pelkästään hänen uransa varrella. Monet ovat Willisillekin ihmetelleet, eivätkö sairaalat ole aina olleet vauvamyönteisiä, että mihin siinä nyt sertifikaattia tarvitaan. Kyllä varmasti ovatkin olleet, Willis vastaa, mutta myönteisyyttä on ennen ohjattu sairaalan omista lähtökohdista käsin. Nyt tilanne on toinen. –Kun minä opiskelin ja sain oman esikoiseni, oli sairaaloiden arki sitä, että siellä toimittiin sairaalan säännöillä. Syntymän jälkeen vauvat pestiin heti ja kapaloitiin niin, että vain kasvot vähän pilkottivat sieltä kääreestä. Nyytti ojennettiin hetkeksi äidille, kunnes lapsi vietiin vauvahuoneeseen, koska niin oli sen aikaisen hoitotiedon mukaan parasta toimia. Isät sitten saattoivat lasin takana käydä tiiraamassa, että kolmas tuolta rivistä on se meidän. Imetyskin oli sellaista, että vauva tuotiin kapaloituna huoneeseen, äidin piti pestä rinnat ja kädet ja levittää viereensä sängylle steriili liina, jonka jälkeen vasta vauvaa sai imettää. Monet äidit näkivät vauvansa ensi kertaa ilman vaatteita vasta, kun vaihtoivat kotivaatteita viedäkseen pienokaisensa kotiin. –Nykyään vauvaa ei enää syntymän jälkeen viedä minnekään, on vierihoitoa ja vauvan tahtista imettämistä, rauhallista tutustumista ja ihan toisenlaista asiakaslähtöisyyttä. Jotakin pysyvääkin on. Willisin mielestä äitiys on kansainvälistä, melko samanlaista kaikissa maissa. Kaikkina aikoina. Vain puitteet muuttuvat. –Kun omat lapseni olivat pieniä, minulla oli sellainen sääntö, että niin kauan kuin minulla oli vauva sylissä kainalossa ja hänellä oli silmät auki, niin kauan katselin häntä ja katsoin silmiin. Sitten kun vauvan silmät alkoivat lupsua kiinni ja pää nuokahti, sitten vasta saatoin ottaa kirjan esille. Tai nykypäivään tuotuna voisi sanoa, että vasta sitten saisi kaivaa sen puhelimen esille. Yritämme muistuttaa, että täällä tapahtuu ihmeitä. Siksi puhelin voi aina odottaa, vauva ei. Vauvat ovat valtavan fiksuja, vaikka he eivät vielä viestikään sanoilla. Mutta vauvoilla on paljon ilmeitä ja eleitä, ne tietävät paljon enemmän kuin arvaammekaan, hymähtää Willis. Porilainen kätilö, työskentelee Satasairaalan Naisten- ja lastentalossa. Syntynyt Tanskassa, muutti nuorena ylioppilaskirjoitusten jälkeen Suomeen opiskelemaan. Ihastui Suomessa järviin, havunneulasten tuoksuun ja etenkin kallioihin, koska kallioita ei juuri Tanskassa näy. Valmistui kätilöksi vuonna 1986, esikoinen syntyi 1988, oli 16 vuotta kotona neljän lapsen ja perheen kanssa ja palasi työelämään vuonna 2005. Erikoistunut imetysneuvontaan. Suorittanut kansainvälisen IBCLC-tutkinnon (International Board Certified Lactation Consultant). Haave: Muuttaa viiden vuoden sisällä koko Satakunta vauvamyönteiseksi maakunnaksi.