Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Satakunta Urheilu Näköislehti Lukemisto Kulttuuri Porilaine Testit ja visat

Yksinäisyyden taltuttamiseen on tartuttava ihan tosissaan

Moni suomalainen ehti takavuosikymmeninä haikailla yksityisyyden ja oman rauhan perään. Perheet olivat nykymittapuun mukaan isoja ja asunnot pieniä. Nyt asetelma on merkittävästi erilainen. Kun vielä vuonna 1960 suomalaisista reilut neljä prosenttia oli yksinasuvia, on osuus nyt yli 20 prosenttia. Yli miljoona suomalaista asuu yksin. Takavuosien haave on toteutunut ehkä turhankin hyvin. Osalle yksin asuminen on ajoittaista. Osa kokee sen itselleen parhaaksi asumismuodoksi, mutta moni asuu yksin, vaikka muuta toivoisi. Yksinasuminen pitenee tavallisesti ikääntymisen myötä ja jää usein pysyväksi asumisen muodoksi. Yksin asuva tuntee muita helpommin itsensä myös yksinäiseksi, vaikka yksinäinen voi olla myös yhdessä muiden kanssa asuva. Keskeistä on se, ettei ole riittävästi kontakteja ja yhteyttä muihin ihmisiin. Niin yksinäisyyden tunteen kuin yhteyksien konkreettisen puuttumisen on todettu olevan terveydelle haitallista. Yksinäisyydestä on puhuttu jo suomalaisten kansantautina. Niin yleiseksi tämä terveyshaitta on käynyt. Kun on tauti, tarvitaan lääkettä. Sitä taas on yhteys kanssaihmisiin, mutta ongelmaksi nousee sen löytäminen tai sen äärelle pääseminen. Tähän onkin nyt satsattava entistä enemmän. Yksi asiaan herännyt on Harjavallan kaupunki, jossa yksinäisyyden ehkäisy on yksi tämän vuoden teemoja. Maaliskuun alussa avaa ovensa Harjavallan aikuisten kulma eli Haiku, joka on työikäisille tarkoitettu kohtaamispaikka. Harjavallassa on jo saatu hyviä kokemuksia muiden ikäluokkien kohtaamispaikoista. Pomarkussa avattiin viime vuonna hyvinvointitalo kuntalaisten uudeksi kohtaamispaikaksi, ja toki erilaisia kokoontumistiloja on monessa muussakin kunnassa. Tapaamispaikan tarjoaminen on tärkeä teko. Kaikki eivät silti tule. Se saattaa turhauttaa tilan järjestänyttä tahoa. Pitääkö lähteä kotoa hakemaan! Ehkä tosiaan pitää. Moni yksinäinen arastelee, osalla ei ole kyytiä tai tarvittavaa tukea kotoa poistuakseen. Kotoa asti hakeminen maksaa. Se on totta. Mutta hintaa tulee myös mieliala- ja muille lääkkeille, ylimääräisille yksinäisyydestä kumpuaville soitoille lääkäriin tai yksinäisyyden taltuttamiselle viinan voimalla. Tapaamispaikan tarjoaminen on tärkeä teko. Kaikki eivät silti tule.