Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Satakunta Urheilu MM-kiekko Eurovaalikone Näköislehti Lukemisto Porilaine Kulttuuri Eurovaalitulos

Urheiluministeri Sampo Terho osallistuu Matti Nykäsen hautajaisiin – laskee seppeleen valtiovallan puolesta lauantaina Jyväskylässä

Eurooppa-, kulttuuri- ja urheiluministeri Sampo Terho (sin.) osallistuu mäkihyppylegenda Matti Nykäsen hautajaisiin valtion edustajana ensi lauantaina Jyväskylässä. –Urheiluministeri Sampo Terho on saanut kutsun Matti Nykäsen hautajaisiin ja tuo niihin valtioneuvoston puolesta seppeleen, jolla valtiovalta osoittaa kunnioitusta Nykäsen suurille urheilusaavutuksille, Terhon erityisavustaja Toni Ahva kertoo Lännen Medialle. Nykänen siunataan haudan lepoon ensi lauantaina Jyväskylässä. Nykänen menehtyi Joutsenossa 3. helmikuuta. Valtio kustantaa Matti Nykäsen hautajaiset, ja rahoitus tulee opetus- ja kulttuuriministeriöstä. Opetus- ja kulttuuriministeriö kustantaa hautajaiskustannukset, joihin on määritelty ylärajaksi 20 000 euroa. –Toteutuneiden kulujen mukaan maksetaan. Lopullinen summa selviää vasta hautajaisten jälkeen, Toni Ahva toteaa. Nykäselle mietittiin jopa valtiollisten hautajaisten järjestämistä, mutta tästä luovuttiin, koska Nykäsen läheiset halusivat järjestää hautajaiset perhepiirissä. –Nykäsen omaisten kanssa on sovittu, että opetus- ja kulttuuriministeriö maksaa hautajaiskustannukset. Mielestäni Matti on urheilusaavutuksillaan sen ansainnut, Sampo Terho (sin.) kertoi jokin aika sitten Seiskalle .