Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Satakunta Urheilu Näköislehti Lukemisto Kulttuuri Porilaine Pori Jazz

Muuttuuko ihminen reiluksi kun hänellä on varaa olla reilu? Intiimi rikostarina onnistuu avaamaan portin ihmismielen myllerrykseen

Teatteri Vain lihaa Teksti Jack London. Ohjaus Ilkka Aro, Jan-Henrik Holmlund. Rooleissa Ilkka Aro, Jan-Henrik Holmlund. Ensi-ilta 22. helmikuuta Studio Hilkassa.   Kaksi pikkurikollista tekee ryöstökeikan jalokivikauppiaan kotiin. Kaikki ei suju ihan suunnitelmien mukaan, vaan iäkkäämmän rikollisen täytyy päästää kauppias pois päiviltä. Ryöstö kuitenkin onnistuu, ja kaksikko pakenee saaliinsa kanssa tukikohtaansa. Vähitellen heille valkenee, että saaliin arvo on paljon suurempi kuin he alun perin kuvittelivatkaan. Vain lihaa on kireä- ja tiheätunnelmainen pikku trilleri, joka kurottautuu tutkielmaksi ihmisluonteesta. Rikolliskaksikon suhde ja siinä vallitsevat jännitteet kasvavat näytelmän edetessä. Jack Londonin kirjoittama tarina on yksinkertainen, mutta nerokas. Ilkka Aro ja Jan-Henrik Holmlund lataavat hahmoihin ja heidän välilleen tunneverkoston, jonka sävyt pilkistelevät rivien välistä.   Hehkulampun kajo, vesipannun vislaus, paistetun pihvin tuoksu, satunnaisesti ohi kulkevien autojen äänet avoimesta ikkunasta – Vain lihaa korostaa pienillä aistiärsykkeillä intiimiä tunnelmaa, joka sulkee yleisön sisäänsä. Ajankohta ja tapahtumapaikka on myös tietoisesti häivytetty tarinankerronnasta. Edes henkilöiden nimet eivät käy missään vaiheessa ilmi. Pari tyyliteltyä kohtausta ovat täysin perusteltuja kätkettyine merkityksineen. Rikolliset hypistelevät jalokiviä silmät kiiluen ja hidastetussa liikkeessä samalla kun magnetofonista soivan vanhan rock ’n’ rollin volyymi nousee. Lyhyt, pimeydestä alkava ja pimeyteen päättyvä unijakso lisää vainoharhan tuntua. Aron ja Holmlundin erinomaisesti yhteen pelaavat näyttelijänlaadut tuovat pintaan rikolliskaksikon hienovaraisen sisäisen hierarkian. Huumoria – pääasiassa hyvin mustaa sellaista – kumpuaa vuorosanoista, eleistä ja ilmeistä. Muutama avainrepliikki antaa sytykkeen niille lähes eksistentialistisille roihuille, jotka kytevät näytelmän ytimessä. Muuttuuko ihminen reiluksi, kun hänellä on varaa olla reilu? Jääkö ihmisestä lopulta jäljelle vain lihaa vai jotakin muuta?