Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Satakunta Urheilu Näköislehti Lukemisto Kulttuuri Porilaine Testit ja visat

Kolumni: Avaruuskilpa ylettää valkokankaille – kiinalainen scifi-elokuva tekee ennätystulosta ja tähyilee globaaleille markkinoille

Kiinalaisen uudenvuoden aikana julkaistu maan ensimmäinen scifi-kassamagneetti The Wandering Earth (Liúlàng dìqiú, oma suom. Vaeltava Maa) takoi avajaisviikollaan Kiinassa huikeat, noin 254 miljoonan euron arvoiset lipputulot. Kyseinen viikko on yksi kiinalaisten harvoista lomakausista. Kiinan suosituimman scifi-kirjailijan Liu Cixinin samannimiseen teokseen perustuva elokuva sijoittuu lähitulevaisuuteen. Siinä sammuva aurinko uhkaa nielaista maan, joten eri puolille maapalloa on sijoitettu planeettaa hitaasti pois aurinkokunnasta ohjaavia koneita. Planeetta Jupiterin kohdalla sattuu ongelma, ja toiminta voi alkaa. Kiinan miljardien arvoinen elokuvateollisuus tuottaa vuosittain satoja elokuvia, alati vaurastuvan kotimaisen yleisön riemuksi. Paikallinen scifi-genre on jäänyt pieneksi. Valkokankaalle tähyilee myös maan sensuuriviranomainen. Ulkomaisia elokuvia julkaistaan rajattu määrä vuodessa ja niiden on läpäistävä sensuurin seula. Esimerkiksi Risto Reipas ja Nalle Puh - elokuva ei päässyt levitykseen, koska höpö nalle on viranomaisten mustalla listalla. Taustalla piilee naljailu presidentti Xi Jinpingin ja Nalle Puhin yhtenevästä ulkonäöstä. Kiinalaisten elokuvien ulkomaanvalloitus on sujunut nihkeästi. Kielimuuri on jämäkkä ja elokuvien aihepiirit eivät ole aina olleet kansainvälisen yleisön makuun. Muutama vuosi sitten Matt Damonin tähdittämä fantasiaelokuva The Great Wall yritti. Elokuva oli kalleimpien Kiinassa kuvattujen joukossa, mutta se yritti liikaa miellyttää kiinalaista ja ulkomaista yleisöä. Lopputuloksena oli juoneltaan köykäinen ja epäuskottava, joskin visuaalisesti hieno muinaiseen Kiinaan sijoittuva kuvaus taistelusta Kiinan muurilla vaanivia hirviöitä vastaan. Muurilla juoksenteleva Damon tuntui olevan täysin irrallinen "valkoinen pelastaja" väärässä paikassa, väärään aikaan. Toivoisin lisää kiinalaisia elokuvia ja sarjoja suomalaiseen levitykseen. Olisi mielenkiintoista nähdä, millaista on Kiinan hallinnon kansalaistensa silmille siunaama sisältö. Aina on puhuttu siitä, että länsimainen kulttuuri ratsasti televisiosarjojen avulla kauas kotoa, hyväksyttäväksi ja tutuksi tavaksi olla. Yhdysvallat tuntuu helposti lähestyttävältä, sillä olemme nauttineet annos kerrallaan amerikkalaissarjojen kuvaa yhteiskunnasta ja jopa hieman kopioineet samaa tänne Pohjolaan. Kenties näemme pian lisää siitä, millaisena Kiina haluaa esiintyä kansainväliselle yleisölle. Yhdysvaltojen ja Kiinan välinen avaruuden kilpavarustelu näyttää siis vallanneen myös valkokankaat. Kiinan on tarkoitus julkaista muitakin tieteiselokuvia tänä vuonna. Hollywoodin yliasema elokuvakulttuurin levittäjänä voi hyvinkin olla uhattuna, jos kiinalaiset löytävät reseptin ulkomaisia yleisöjä kiinnostaviin sisältöihin. Lukemani juonikuvauksen perusteella The Wandering Earth pelaa samankaltaisin tehokeinoin kuin takavuosien hittileffa Armageddon. Siinä pelin pelastaa periamerikkalainen perheenisä, jota esittää valkokankaan lemmikki Bruce Willis . Hänen roolihahmonsa taipuu uskomattomiin urotekoihin, rakkaudesta lapseensa. Siihen on helppo samaistua.