Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Satakunta Urheilu Näköislehti Lukemisto Kulttuuri Porilaine Testit ja visat

Vanhusten arki paljastuu nyt koko kauheudessa – kaikki laiminlyönnit kaivettava esiin

Kun nuorena opiskelijana astuin ensimmäisen kerran ovesta sisään yksityiseen vanhusten palvelutaloon, olin vaikuttunut. Kaunis sisustus, laadukkuus ja palvelukulttuuri tuntuivat paratiisilta siellä asuville ikäihmisille ja talon työntekijöille. Pala palalta minulle valkeni, että tuo kulissi ei ollut koko totuus. Jouduin usein käymään sisäistä kamppailua vanhushoivan ammattietiikan ja bisneksen perussääntöjen välillä. Auttaminen ja auttamisella rahan tekeminen eivät tuntuneet sopivan samaan työnkuvaan. Kattokruunujen loistokkuuden keskellä hoitajat joutuivat taistelemaan kaikesta, muun muassa palkoistaan. Kauniit myyntipuheet tuleville asukkaille alkoivat lopulta tuntua tyhjiltä, ja oma toiminta siten valheelliselta. Oli lähdettävä pois, ettei olisi lakannut välittämästä. Nyt 20 vuotta myöhemmin, suomalaiset kysyvät itseltään samaa: voiko lapsilla, vammaisilla ja vanhuksilla tehdä bisnestä? Kyllä voi, ja sitä meidän on syytä hävetä. Viime vuosina vanhuspalveluilta on johtotasolta vaadittu tehokkuutta. Tehokkuutta on tehdä enemmän samoilla tai saman verran pienemmillä resursseilla. Tehokkuus ei tarkoita sitä, että tehtäisiin oikeita asioita. Tämä taloustieteellinen johtamisoppi on tarkoittanut vanhustyössä sitä, että kokonaisvaltainen hoiva on muuttunut yksittäisiksi suoritteiksi. Asiakasmäärien kasvaessa hoitajien määrä ei ole kasvanut. Kun työtä on ollut enemmän, on jotakin pitänyt jättää vähemmälle huomiolle tai tehdä huonommin. Se on tarkoittanut sitä, että jos hoitajia on ollut vuorossa liian vähän, jokaisen märkää vaippaa ei vaihdeta kuiviin, jonkun lääkkeet jäävät antamatta eikä kylpyhuoneesta voi millään huolehtia olohuoneessa olevien asukkaiden turvallisuudesta. Tehokkuus on siis näkynyt rahassa plussana ja laadussa miinuksena. Minulle alalla työskennelleenä järkyttävintä kuitenkin on ollut se, että vanhusten hoivakoti on voitu jättää jopa kokonaan ilman hoitajaa vuorojen välillä. En voi ymmärtää, miten kukaan alan ammattilainen voi sulkea oven takanaan tietäen, että apua tarvitsevat vanhukset jäävät hoivakotiin kokonaan yksin. Tuollainen kertoo jo niin syvästä välinpitämättömyydestä, että hoitajan on täytynyt kärsiä pahasta työuupumuksesta. Olen miettinyt, onko minulla varaa syyttää asiassa muita sormella. Ei ole. Minäkin olen kuluneen kymmenen vuoden aikana päättäjänä joutunut erehtymään, oppimaan ja perehtymään lisää. Epäoikeudenmukaisuus on suututtanut, ja saanut toimimaan. Viimein kaikesta tästä, mitä vanhuspalveluissa on pelätty jo vuosia, syntyy koko maan laajuinen kohu. Toivon, että nyt viimeistään jokainen laiminlyönti tulee esille niin yksityisellä kuin julkisellakin puolella. En ymmärrä poliitikkojen vetoomuksia olla puhumatta alan ongelmista maineriskin takia. Ei tämä keskustelu alan houkuttelevuutta heikennä, vaan se todellisuus, jonka opiskelijat ja alan työntekijät ovat kohdanneet. Ala kiinnostaa kyllä, jos työnsä voi tehdä hyvin ja uupumatta. Eduskunnan tehtävä on ensimmäiseksi varmistaa, että lain velvoittamana hoivakodeissa on sitova hoitajamitoitus. Sen jälkeen on vahvalla valvonnalla ja rikeseuraamuksilla kitkettävä kaikenlainen keinottelu haamuhoitajista, muistisairaiden sitomiseen tai vanhusten hyvinvoinnista tinkimiseen. Haavoittuvassa asemassa olevien kansalaistemme hoivatyö ei voi olla kansainvälisten sijoittajien armoilla. Suomen on käännettävä suuntaansa tässä. On myös puututtava vanhusten kotihoidon ongelmiin. Kristiina Salonen kansanedustaja (sd.), Rauma Minulle alalla työskennelleenä järkyttävintä on ollut se, että vanhusten hoivakoti on voitu jättää jopa kokonaan ilman hoitajaa vuorojen välillä.