Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Eurovaalitulos Eurovaalikone Satakunta Urheilu MM-kiekko Näköislehti Lukemisto Porilaine Kulttuuri

Kaava ei ole toteutus ja havainnekuvakin höpöä

UPM:n hakemaa Yyterin kaavamuutosta on tahkottu pitkää ja hartaasti. Kahdeksan vuoden aikana on tehty lisäselvityksiä muun muassa alueen koppakuoriaisista. Itse asiassa hankkeen juuret ovat vielä tätäkin kauempana. Jo Rauma-Repolan aikaan on pohdittu mitä alueelle tehtäisiin ja mukana kuvioissa on ollut matkailullinen kehittäminen. Suunnitelma näyttää mielikuvituksellisesta ja sitä se onkin, sillä jättihankkeelle on äärettömän vaikea löytää sijoittajaa, joka sen toteuttaisi. Jos rahoittaja ja rakentaja löytyisi, olisi se jättipotti Yyterin ja Kaanaan "alkuperäisasukkaille", sillä alueen palvelutarjonta kasvaisi sen jälkeen ripeästi. Tässä vaiheessa kaava on siis silkkaa satua. Onneksi satua on myös alueelle tulevasta kylpylä-hotellista toteutettu havainnekuva, jonka kiinnekohtana ovat etualan roskikset. Havainnekuvan arkkitehtoninen hirvitys näyttää kasvihuoneen ja Friitalan nahkatehtaan risteytykseltä.