Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Satakunta Urheilu Näköislehti Lukemisto Kulttuuri Porilaine Testit ja visat

Isän kanssa kannattaa päästä sinuiksi ennen hänen kuolemaansa – yritän muistaa sanoa omalle pojalleni joka ilta, että rakastan häntä

Isäni kuoli joulun välipäivinä. Koen olevani sinut tapahtuneen kanssa. Väistämättä olen kuitenkin ajatellut paljon suhdettani isään. Isäni oli tarkka mies, jolla oli selvä käsitys, miten asiat pitää hoitaa. Siinäkin vaiheessa, kun olin jo vuosia elänyt elämääni itsenäisesti, isäni päällimmäiset keskustelunaiheet kanssani olivat, ovatko raha-asiani kunnossa. Aina oli jokin käytännön asia, joka minun olisi pitänyt vielä hänen mielestään selvittää. Se oli hänen tapansa välittää. Hän pehmeni vanhetessaan. Lopulta hän pystyi sanomaan, että hänestä olin hoitanut asiani hyvin. Se oli niin suuri tunnustus kuin jäyhältä mieheltä voi saada. Luulen, että minun on ollut helppo käsitellä isäni kuolemaa kahdesta syystä: Välillemme ei jäänyt keskeneräisiä asioita, ja sain olla lähellä, kun se tapahtui. Isäni joutui olemaan viimeisinä aikoinaan pitkään sairaalassa entisessä kotikaupungissani. Tilanne näytti pitkään vakaalta, kunnes huononi nopeasti. Olin silloin työasioissa lähistöllä. Kävin katsomassa isää sairaalassa töiden jälkeen alkuillasta. Mies oli kuihtunut lähes olemattomiin. Hän oli viimeksi edellispäivänä tervehtinyt äitiäni sanomalla hei. Enää hän ei puhunut. Ei voi sanoa, että häneen olisi saanut kontaktia, mutta pidin häntä kädestä. Loppuillan asiat pyörivät väistämättömän ympärillä. Silti oli tyrmäys, kun äidille soitettiin sairaalasta seuraavana yönä, että isä on kuollut. Osastolta sanottiin, että isä olisi huoneessaan vielä aamuun, jolloin ruumis vietäisiin toisaalle. Palasimme huonosti nukutun yön jälkeen varhain aamulla samaan sairaalahuoneeseen. Huone oli kylmä, ja yöpöydällä oli pieni sähkökynttilä. Huomasin pian, että kylmyys tuli avoimesta tuuletusikkunasta. Istuin kuolleen isäni vieressä. Kokeilin hänen otsaansa. Se oli viileä, mutta muistutti vielä siitä, miltä elävän ihmisen iho tuntuu. Jäljellä oli pelkkä kuori. Isäni ei ollut siellä enää. Yritän muistaa sanoa omalle pojalleni joka ilta, että rakastan häntä. Kohta kolmevuotias poikani ainakin pitää siitä, miltä sanat kuulostavat. Hän toistaa ne hennolla äänellä. Toivottavasti se voisi olla luontevaa meille vielä vuosienkin päästä.