Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Satakunta Urheilu Näköislehti Lukemisto Kulttuuri Porilaine Pori Jazz

Korealaiselokuva paljastaa nuorison turhautumisen – soppa kiehuu vääjäämättä jossain vaiheessa yli

Turhautuminen on tunne, jota on vaikea juonellistaa yksinkertaiseksi tarinaksi. Siksipä korealaiselokuva Burningistä ei saakaan helpolla kiinni. Päähenkilöt ovat toistensa kanssa aikaa tappava kolmikko, joka oleilee paljon kahviloissa ja autioissa kylissä. Miespäähenkilö Jongsu ( Ah-in Yoo ) harhailee hanttihommissa. Elämäänsä tyytymätön Jongsu asuu vanhempiensa kodissa ja haaveilee kirjailijan urasta, silloin kun perheensä entisen kotitilan hoitamiselta ehtii. Elokuvassa ei tapahdu juuri mitään. Se heijastuu elokuvaan sen viipyilevässä tunnelmassa, joka antaa katsojalle tilaa heijastaa omia tunteitaan ja ajatuksiaan elokuvan henkilöihin ja tilanteisiin. Sattumoisin Jongsu tapaa kadulla vanhan koulukaverinsa Haemin ( Jong-seo Jun ) ja ihastuu oitis. Jongsun ja Haemin romanssi töksähtää Haemin palattua Afrikasta kainalossaan uusi mies Ben ( Steven Yeun ). Ben on kaikkea, mitä Jongsu ei ole: kulttuuria ymmärtävä, varakas ja itsevarma. Jongsun mustasukkaisuus leimahtaa vain jäädäkseen kytemään visusti varjellun pinnan alle. Elokuvaa leimaa alituinen epävarmuuden ilmapiiri, sillä Jongsu ei ole koskaan varma, puhuvatko hänen uudet ystävänsä tosissaan vai pilailevatko he hänen kustannuksellaan. Kiinnostavaa elokuvassa on kuva, jonka se antaa nykyisestä Etelä-Koreasta. Haemi työskentelee kadulla mainostanssijana ja voi saada potkut minuutissa. Ben kertoo työstään vain sen, että se on ”leikkimistä”. Jongsu raataa omissa töissään eikä etene oikein mihinkään. Burningin käyttövoimana on Etelä-Korean nuorisoa jäytävä harmitus päätymisestä köyhyyteen, josta käsin he voivat vain kadehtia varakkaampien mahdollisuuksia saavuttaa vanhempiaan parempi elintaso. Yhtenä ryypiskelyiltana Ben sanoo harrastavansa vanhojen, puoliksi lahonneiden kasvihuoneiden sytyttelyä tuleen huvin vuoksi ja vetoaa siihen, ettei kukaan tarvitse hyödyttömiä, puoliromahtaneita kasvihuoneita. Kolmiodraamassa miehet flirttailevat nihilismillä siinä missä hattaralta näyttävä nainen tosissaan etsii elämän tarkoitusta. Elokuva pursuaa kirjallisia viittauksia. Burningin pohjana on Haruki Murakamin suomentamaton novelli, jonka nimi on peräisin amerikkalaiskirjailija William Faulknerin tarinasta Barn Burning . Elokuva ei niinkään perustu Murakamin novelliin kuin on sen inspiroima. Ohjaaja Chang-dong Lee on ottanut novellista joitain aineksia ja käyttänyt niitä kertoakseen nykyisestä Koreasta. Ohjaaja on laajentanut tusinan sivun mittaisen novellin verkkaiseksi ja pohdiskelevaksi, likimain kolmetuntiseksi elokuvaksi, joka kertoo ahdistustaan, kaunaansa ja luomishalujaan hauduttavista ihmisistä. Soppa kiehuu vääjäämättä jossain vaiheessa yli. Burningiä on helpompi ihailla kuin pitää siitä koko sydämellään. Sen ihmisiä ei jää ikävä elokuvan jälkeen, mutta heitä on kiinnostavaa katsella kuin outoa lajia eläintarhassa.