Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Satakunta Urheilu MM-kiekko Eurovaalikone Näköislehti Lukemisto Porilaine Kulttuuri

Jääpallo kuolee Suomesta ilman jääpallohallia

Suomessa on yksi urheilulaji, jonka otteluissa on sanonnan mukaan enemmän pelaajia kuin katsojia. Lajin nimi on jääpallo. Ottaen huomioon Suomen kansainvälisen menestyksen jääpallosaralla, on käsittämätöntä, ettei Suomessa vieläkään ole yhden ainoaa jääpallohallia. Suomessa on noin 1150 rekisteröitynyttä jääpalloilijaa. Jääpalloliiton tavoitteena on kasvattaa lukua vuoteen 2020 mennessä jopa 5000 pelaajaan. Tavoite on rehellisesti sanottuna täysin suuruudenhullu. Uskallan väittää, että ilman ainuttakaan jääpallohallia, lisenssipelaajien määrä pienenee olemattomaksi, ja sitä kautta laji tulee menettämään Suomessa merkityksensä 10–15 vuoden sisällä. Nykyiset puitteet Suomessa ovat kaikkea muuta, kuin millaiset kansainvälisellä huippumaalla pitäisi olla. Lajin olosuhteet vaikuttavatkin hyvin oleellisesti lasten ja nuorten harrastusvalintoihin. Halleja rakentamalla lajin harrastajamäärät lähtisivät nousuun, mikä tarkoittaisi automaattisesti sitä, että Suomessa kehittyisi valtavasti enemmän tulevaisuuden huippupelaajia. Jääpalloa pääsee tällä hetkellä Suomessa pelaamaan täysmittaisilla tekojääradoilla noin kolme kuukautta. Loput yhdeksän kuukautta jääpalloilijat harjoittelevat jäähalleissa. Tämä heikentää merkittävästi jääpalloilijoiden taitotasoa sekä yksilöinä että joukkueena. Parhaassa tapauksessa halli palvelisi jääpalloilijoiden lisäksi myös muita urheilijoita. Halli voisi myös sisältää esimerkiksi hiihtoladun sekä pikaluisteluradan. Hallissa voitaisiin järjestää myös kaikenlaisia tapahtumia, kuten erilaisia leirejä, kilpailuja sekä konserttitapahtumia. Myös otteluiden televisiointi paranisi, mikä nostaisi yleistä kiinnostusta lajia kohtaan, jonka myötä myös yleisömäärät moninkertaistuisivat, samoin harrastajamäärät. Suomen ensimmäisellä jääpallohallilla olisi myös valtavasti jopa kansainvälistä markkinointiarvoa. Tästä syystä rahoitus voitaisiin järjestää osittain ulkomaalaisten yksityissijoittajien kustannuksella. Porissa on tuskailtu jo kymmenkunta vuotta hallin suunnittelun ja budjettiasioiden kanssa. Hallihanke nostettiin vuosien jälkeen uudestaan Porin kaupungin suunnittelupöydälle vuonna 2016. Hanke on ollut jäädytettynä viimeiset kolme vuotta. Olemattomat puitteet ja päättäjien aikaansaamattomuus tappavat jääpallon Suomesta. Fakta on, että ilman jääpallohalleja Suomi ei tule pysymään tulevaisuudessa kilpailukykyisenä jääpallomaana kansainvälisellä tasolla. Arttu Lindqvist on Porin Kaarisillan Koulun oppilas ja jääpalloharrastaja.