Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Satakunta Urheilu MM-kiekko Eurovaalikone Näköislehti Lukemisto Porilaine Kulttuuri Eurovaalitulos

Boliden Harjavalta teki kautta aikojen suurimman liikevoiton

Boliden Harjavalta teki viime vuonna liikevoittoa 102 miljoonaa euroa, mikä on yhtiön historian kaikkien aikojen korkein tilikauden liikevoitto. Vuotta aiemmin yhtiö teki liikevoittoa 73 miljoonaa euroa, kerrotaan Bolidenin tiedotteessa. Tuotannossa yhtiö saavutti vuosituotantoennätyksiä esimerkiksi kuparikatodien tuotannossa (139 087 tonnia) sekä nikkelirikasteiden sulatuksessa (296 462 tonnia). Nikkeliä yhtiössä tuotettiin vuoden aikana 31 307 tonnia, mikä oli 5 838 tonnia enemmän kuin vuotta aiemmin. –Vahva tulos perustuu tasaisiin tuotantoihin ja onnistuneisiin kehitysprojekteihin, joita on toteutettu eri puolilla organisaatiota, kertoo toimitusjohtaja Timo Rautalahti . Yhtiön merkittävimmissä investoinneissa lähestytään käyttöönottoa. Uuden rikkihappotehtaan ensimmäinen vaihe käynnistyi viime kesänä ja tehdas otetaan kokonaisuudessaan käyttöön tulevana kesänä. Kuparielektrolyysin laajennus etenee suunnitelman mukaisesti. Uuden kuparikatodien tuotantokapasiteetin käyttöönottoa suunnitellaan vuoden 2020 ensimmäiselle neljännekselle, yhtiön tiedotteessa kerrotaan. Boliden Harjavalta työllistää Harjavallan kupari- ja nikkelisulatolla sekä Porin kuparielektrolyysissä yhteensä noin 540 henkilöä. Kesätyöntekijöitä yhtiö palkkaa noin 100 tulevalle kesälle. Boliden-konserni teki viime vuonna vahvasti voitollisen tuloksen. Liikevoittoa kertyi yhdeksän miljardia Ruotsin kruunua ollen samaa tasoa kuin edellisenä vuotena. Vuoden viimeisellä neljänneksellä konserni teki liikevoittoa 2,1 miljardia kruunua, kun määrä vuotta aiemmin oli 3,1 miljardia kruunua. Tulosta heikensivät alhaisemmat metallien hinnat sekä kaivoksien alhaisempi metallituotanto, mikä johtuu vertailukautta alhaisemmista metallipitoisuuksista, yhtiöstä kerrotaan. Konsernin liikevaihto vuonna 2018 oli 52,5 miljardia kruunua ja vuoden viimeisellä neljänneksellä 12,5 miljardia kruunua.