Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Satakunta Urheilu MM-kiekko Eurovaalikone Näköislehti Lukemisto Porilaine Kulttuuri Eurovaalitulos

Työllisyysasteen täytyy edelleen nousta, vaikka Satakunnassa työllisyys on noussut koko maata nopeammin

Viime vuosien yksi seuratuimmista talousluvuista on ollut työllisyysaste. Seuraamisen syykin on hyvä, sillä talouden kantokyvyn kannalta työssäkäyvien osuus on hyvin tärkeä asia. Hallitus otti vuonna 2015 tavoitteeksi nostaa työllisyysasteen 72 prosenttiin. Tavoite näytti pitkään lähes mahdottomalta, mutta työmarkkinoiden yllättävän vahvan vedon myötä tavoite on saavutettu tänä talvena. Satakuntalaisesta perspektiivistä katsottuna erityisen hienoa on, että työllisyysaste on noussut meillä koko maata nopeammin. Työllisyysaste on tyypillisesti ollut Satakunnassa koko maan keskiarvon alapuolella. Nopean nousun johdosta Satakunnan työllisyysaste on tällä hetkellä ainoastaan muutaman kymmenyksen maan keskiarvon alapuolella. Työttömyysaste Satakunnassa on tällä hetkellä sama kuin maassa keskimäärin. Ikävää on sen sijaan, että vaikka työllisyysaste on korkeimmillaan sitten 80-luvun lopun, taso ei edelleenkään riitä. Syynä on väestön ikääntyminen ja siten työikäisten osuuden pieneneminen koko väestöstä. Työllisyysaste kuvaa työllisten osuutta työikäisistä eli 15 – 64 vuotiaista. Voi olettaa, että tulevaisuudessa mittarin ikähaarukka joutuu harkintaan. Kun keskimääräinen elinikä on noussut ja eläkeiät tulevat edelleen nousemaan, niin jatkossa tarkastelemme ehkä 15 – 74 vuotiaiden työllisyyttä. Tällä hetkellä yli 64-vuotiaita työllisiä on jo yli 70 000. Työllisyysastetta tarkastellaan 10 vuoden ikäryhmissä ja siksi seuraava ilmeinen vaihtoehto yläiälle on nimenomaan 74 vuotta. Työllisten osuus koko väestöstä oli 80-luvun lopussa korkeimmillaan hieman yli 50 prosenttia. Tällä hetkellä työllisten määrän nousun myötä osuus on noussut vajaaseen 47 prosenttiin. Alimmillaan 90-luvun laman aikana oltiin 40 prosentissa ja pari vuotta sitten luku oli vajaa 45. Kyse on siis siitä, kuinka suuri määrä ei-työssäkäyviä työllisillä on elätettävänä. Jos työssäkäyviä olisi puolet väestöstä, olisimme todella hyvässä tilanteessa. Tällä hetkellä ollaan kuitenkin tuon luvun alapuolella ja väestön ikääntymisen myötä siellä myös pysytään – huolimatta toivottavasti jatkuvasta työllisyysasteen noususta. Työikäisten osuuden pienetessä työllisyysasteen täytyykin edelleen nousta ja pysyä korkealla. Siinä meillä haastetta niin Satakunnassa kuin koko maassa. Kirjoittaja on dosentti ja toimii pankinjohtajana OP Länsi-Suomessa.