Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Satakunta Vaalikone Tähtijutut Urheilu Näköislehti Lukemisto Porilaine Kulttuuri

Pesäkarhut pääsee puolustamaan mestaruutta kotihallissaan – Susanna Puisto iski porilaiset SM-lopputurnaukseen

Pesäkarhut voitti naisten halli-SM-turnauksen alkulohkon C ja puolustaa mestaruuttaan kotihallissaan 9.–10. maaliskuuta. Lopputurnauspaikka varmistui Raumalla Satakunnan paikallisottelussa, joka päättyi Pesäkarhujen voittoon Ferasta 2–0 (4–0, 1–0). Sarjanousija Mynämäen Vesa sai ensikosketuksensa Superpesis-tason tempoon kahdessa ensimmäisessä ottelussa. Pelin taso aaltoili, mutta onnistumisiakin sarjanousijalta nähtiin ja jopa tasatulos Pesäkarhuja vastaan avausjaksolta. Sarjapisteet jäivät kuitenkin vielä odottamaan kesäkautta. Lopputurnauspaikan ratkaisut jäivät Satakunnan paikallisotteluun kotihallissaan pelanneen Feran ja Pesäkarhujen välillä. Avausjaksolla Pesäkarhut rallatteli voittoon lukemin 4–0 Emilia Linnan ja Susanna Puiston kotiutuksilla. Tauon jälkeen molempien joukkueiden ulkopeli oli rautaista. 0–0-lukemat pysyivät taululla aina kolmannen aloittavalle saakka, kunnes nähtiin porilaisittain tuttu tapahtumaketju. Emilia Itävalo eteni kolmoselle, pelinjohtaja Sami Österlund pyysi aikalisän ja Puisto iski viimeisenä lyöjänä jakson voittojuoksun. Lopusta pitivät huolen erinomaisesti debytoinut lukkari Noora Patrikainen ja koko ulkopeliyhdeksikkö, joka jätti Feran juoksuitta. Kehut ansaitsee myös ennakkoluulottomasti peliä pyörittänyt Patrikaisen virkasisko, raumalaisten vasta 16-vuotias Jasmin Andreasen . Pelinjohtaja Österlund kehui Pesäkarhujen ulkopeliä. Vain kaksi päästettyä juoksua kahdessa ottelussa ja hyvä nollatilannepelaaminen antoivat Österlundille syyn olla tyytyväinen. –Sisäpelissä saatiin sitä vaarallisuutta, mitä haettiinkin. Rauma pelasi myös hyvää ulkopeliä ja me ehkä hieman väsähdimme toisella jaksolla ja ajatus pääsi karkailemaan. Saimme kuitenkin puristettua tarvittavan pisteen, Österlund sanoo. Naisten toinen lopputurnausjoukkue selviää sunnuntaina, kun Kempeleen Kiri haastaa syksyn Suomen mestarin Kirittäret Jyväskylästä.