Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Satakunta Urheilu Näköislehti Lukemisto Kulttuuri Porilaine Testit ja visat

Journalistipalkinto valtiolle? Tuohtuneimmat kysyvät, voiko valtiovaltaa enää näkyvämmin nuolaista

Bonnierin suuren journalistipalkinnon yhtenä voittajaehdokkaana on Suomen oikeusvaltio. Oikeusvaltio kisaa palkintoluokassa Vuoden journalistinen teko. Ehdokkuutta perusteltiin näin: –Suomen laki ja oikeusvaltio asettuivat puolustamaan uhkailun, väärien ilmiantojen ja vihakirjoittelun kohteeksi joutunutta suomalaista mediaa ja toimittajia. Järjestelmä osoitti toimivuutensa, kun vale- ja vihasivustojen rikokset saivat tuomion. Työtään tekevien toimittajien vainoamiselle piirrettiin selvä raja. Perusteluissa lienee kyse tuomioista, jotka MV-lehden perustaja Ilja Janitskin ja dosentti Johan Bäckman saivat lokakuussa Helsingin käräjäoikeudessa. Janitskinille mätkäistiin yksi vuosi ja kymmenen kuukautta ehdotonta vankeutta muun muassa kolmesta törkeästä kunnianloukkauksesta. Bäckman sai vuoden ehdollista. Hänet todettiin syylliseksi Ylen toimittajan vainoamiseen, törkeään kunnianloukkaukseen ja törkeän kunnianloukkauksen yllytykseen (satakunnankansa.fi 18.10.2018). Molemmat ovat valittaneet tuomioistaan hovioikeuteen. Kun ihminen on oikeudessa todettu syylliseksi rikokseen, hän yleensä saa tuomion. Näin oikeusvaltio toimii ja näin sen kuuluukin toimia. Juuri tässä on se syy, jonka vuoksi oikeusvaltion mahdollinen palkitseminen ihmetyttää ainakin osaa toimittajista. Pitkääkö valtio palkita siitä, että se toimi oikein eikä väärin? –Meille opetetaan, että toisia ei saa lyödä. Jos en lyö, niin saanko sitten palkinnon? kysyi ehdokkuudesta tuohtunut nuori kollegani. Sitäkin hämmästellään, että miten oikeusistuimen toiminta voi olla journalistinen teko. Sisältääkö se journalismia siksi, että tuomio oli monen toimittajan kannalta hyvä? Oikea se tuomio oli minunkin mielestäni, mutta tälläkin hetkellä netissä möykkää porukkaa, joka on täysin toista mieltä. On niitäkin, jotka sanovat, ettei oikeusvaltio varsinaisesti kiirehtinyt puolustaessaan vihapuheella kiusattuja toimittajia. Virkavaltakin tuntui pitkään olevan sitä mieltä, että toimittajien kuuluu kestää kovaakin puhetta. Jopa sellaista, joka ei ole totta ja joka menee vainon puolelle. Tiukimmin oikeusvaltion kisaosallisuutta kritisoivat täräyttävät, että kyllä on noloa. Voiko valtiovaltaa enää näyttävämmin nuolaista? Olemmeko taantumassa kekkoslovakiaksi? Eivätkö toimittajat enää olekaan vallan vahtikoiria? Ei kai tässä nyt yritetä vaikuttaa hovioikeuden tulevaan istuntoon? Mutta voihan olla niin, että maailman muuttuessa länsimainen oikeuskäytäntökin on muuttunut. Ehkä vainotun suojeleminen ei enää olekaan itsestäänselvyys.