Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Satakunta Tähtijutut Urheilu Näköislehti Lukemisto Porilaine Kulttuuri

Rekka-auton perävaunu kaatui illalla ojaan tiellä 23 Pomarkussa – jonoissa sattui peräänajo, liikenne saatiin kulkemaan normaalisti vasta aamulla

Tiellä 23 Pomarkun kohdilla sattui kaksi tieliikenneonnettomuutta keskiviikkona illalla. Tarkempi onnettomuuspaikka oli noin seitsemisen kilometriä Pomarkusta Kankaanpään suuntaan. Tapahtumat saivat alkunsa, kun tietä 23 pitkin ajanut perävaunullisen rekka-auton lasti ajautui ojaan ja perävaunu kaatui ojan pohjalle puoli kahdeksan aikaan illalla. Vetoauto jäi pystyyn keskelle tietä poikittain. Pelastuslaitos joutui aluksi katkaisemaan Porista Kankaanpäähän johtavan tien liikenteen kokonaan. Hetken kuluttua toinen ajokaista saatiin käyttöön. Normaalisti liikenne pääsi kulkemaan vasta kello kuuden maissa aamulla. Kun liikenne alkoi illalla jonoutua onnettomuuspaikalla, henkilöautoilija ajoi jonossa toisen henkilöauton perään. Kummassakaan onnettomuudessa ei ole sattunut vakavampia henkilövahinkoja. Päivystävän palomestarin mukaan tiellä 23 oli äärimmäisen liukasta. Pelastuslaitokselta toivottiinkin malttia ja varovaisuutta liikenteessä Porista Kankaanpäähän ja Kankaanpäästä Poriin päin tultaessa.