Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Tulospalvelu Satakunta Tähtijutut Urheilu Näköislehti Lukemisto Porilaine Kulttuuri

Poliisi epäilee: kaksi nuorta oululaistyttöä raiskattiin viikonloppuna

Poliisi tutkii uutta seksuaalirikosta Oulussa. Rikosepäilyn mukaan kaksi nuorta tyttöä olisi kuluneen viikonlopun aikana joutunut raiskatuiksi yksityisasunnossa. Toinen uhreista on alle 16-vuotias, toinen alle 18-vuotias. Yksi henkilö on otettu kiinni teoista epäiltynä. Todennäköisesti tekijöitä on ollut useampi, mutta tutkinta on hyvin alkuvaiheessa. Tutkinnanjohtaja Eveliina Karjalainen vahvistaa epäilyt Iltalehdelle. –Yksi on kiinni otettuna ja esitutkinta on sen verran alussa, että lukumäärää selvitellään. Tekijöitä kuitenkin useampi? –Enemmän kuin yksi. Selvitetään tapahtumien kulkua. Tapausta tutkittaneen törkeänä raiskauksena ja törkeänä lapsen seksuaalisena hyväksikäyttönä. Rikosnimikkeet ovat vielä alustavia. Tapauksesta uutisoi ensin Kaleva .