Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Satakunta Urheilu Näköislehti Lukemisto Kulttuuri Porilaine Pori Jazz

Turkistarhan öisessä palossa 40 tonnia rasvaa roihusi kuin jättisoihtu

Lappajärveläisellä kettutarhalla syttyi sunnuntaina aamuyöstä tulipalo, joka aiheutti rajut vahingot. Palon syttymissyystä ei ole vielä varmuutta. Etelä-Pohjanmaan pelastuslaitos sai hälytyksen Lappajärven Kankaantieelle kello 4.39 ohikulkijan havaittua turkistarhalla riehuvan tulipalon. Pelastuspäällikkö Keijo Kangastien mukaan ruanvalmistuksen sekoittamo oli pelastushenkilöstön tullessa täyden palon vaiheessa. –Tuli nieli myös 40 tonnia rasvaa, joka paloi tullessamme kuin soihtu. Lisäksi kylmävarastotilassa paloi paljon turkiksia ja muuta arvokasta. Liekkeihin jäi myös muun muassa seitsemän trukkia. Vahinkojen kokonaissumma on yli puolitoista miljoonaa euroa, Kangastie sanoo. Palon syttymissyystä ei ollut vielä sunnuntaina aamupäivällä varmuutta. Ennen puoltapäivää paikalle saapunut poliisi hoitaa syttymissyyn tutkinnan. Paloa oli sammuttamassa yksiköitä useista kunnista, ja jälkisammutus paikalla jatkuu edelleen. Tarhan omistajat katselivat surullista näkyä vähäsanaisina. –Onhan tämä järkyttävää. Samalla on paljon pohdittavaa, miten mennään eteenpäin, omistaja totesi.