Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Tulospalvelu Satakunta Tähtijutut Urheilu Näköislehti Lukemisto Porilaine Kulttuuri

Ruotsalaisen nuortenelokuvan tytöt paukahtavat pojiksi – sukupuolet puhuttavat Suomessakin

Pojat ★★★★ Onko sukupuoli jotain, johon synnytään, vai luoko jokainen sen tavalla tai toisella itse? Sukupuolen ja sukupuolisuuden aiheet puhuttavat nuoria tämän päivän Suomessa, mutta elokuvan niistä tekivät ruotsalaiset. Ja vieläpä aika luontevasti. Koululaisen arki ja fantasian pelivara osuvat yhteen kuin itsestään. Toivottavasti mahdollisimman moni suomalainen nuortenelokuvien tekijä tekee tänään opintomatkantv:n ääreen. –Saisipa olla kuin pojat. Heitä ei kukaan hauku, huokaisee koulukiusattu Kim kavereilleen Bellalle ja Momolle, joilla on koulussa yhtä ankeaa. Saamansa pitää: Alexandra-Therese Keiningin elokuva antaa yläkoulun 14-vuotiaitten tyttöjen kokea elämää pojan vinkkelistä. Ilmassa on taikaa – tai oikeammin kukassa, joka itää salaperäisestä siemenestä. Tytöt juovat kasvista tihkuvaa nestettä ja heräävät poikina. Nuoruus ei ole poikanakaan mutkatonta Kroppa on toisenlainen, ja niin on myös asema porukoiden nokkimisjärjestyksessä. Poikana olemisessa on omanlaistaan vapautta, mutta niin myös riesaa. Nuoruus ei ole ikinä mikään mutkaton homma. Momolle ( Louise Nyvall / Alexander Gustavsson ) ja Bellalle ( Wilma Holmén / Vilgot Ostwald ) poika-tempaus merkitsee jännää vaihtelua, mutta Kimille ( Tuva Jagell / Emrik Öhlander ) se on jotain vakavampaa. Hänen olonsa on poikana parempi. Mutta kelpaako hän poikana muille? Keiningin elokuva käy läpi myös transsukupuolisuuden teemoja, vaikkei sitä ääneen julistakaan. Näyttelijävaihdokset sujuvat hyvin Sen sijaan ne ovat vahvasti mukana ruotsalaisbändillä Fever Ray, jonka musiikki soi elokuvassa tärkeillä hetkillä. Kimin seiniltä puolestaan löytyvät kuvat David Bowiesta ja Patti Smithistä , kahdesta sukupuolirajoja rikkoneesta rocklegendasta. Kieltämättä ohjaajalla on vaikeuksia tarinan loppuvaiheissa, mutta niitä ennen on pikkukaupungin kasvuikäisten elämänpiiri saatu hyvin haltuun. Rooleissa on epävarmuutta sen verran kuin nuoreen elämään sopii, ja vaihdokset poika- ja tyttönäyttelijöiden välillä sujuvat hämmästyttävän hyvin. Ensiesitys. (Ruotsi 2014) Yle Teema & Fem sunnuntai 10.2.2019 klo 21.00