Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Satakunta Urheilu Näköislehti Lukemisto Kulttuuri Porilaine Testit ja visat

Kauneutta, uhkaa, helmeileviä äänivirtoja: Virtuoosimainen Gwenifer Raymond hurmasi täpötäyden kirjastosalin hurjavauhtisilla kitara- ja banjokappaleillaan

Musiikki Gwenifer Raymond, Kadonnut Manner, Sole Azul Validi Karkia -klubi 7. helmikuuta Porin kaupunginkirjastossa. Walesilainen Gwenifer Raymond kuuluu niihin virtuooseihin, joille soitin on suora kehon ja mielen jatke. Huimalla näppäilytekniikallaan hän loihtii akustisesta kitarasta ja banjosta nuotteja vauhdilla, joka vaihtelee nopeasta ultranopeaan. Hieman ujonoloinen, tukka silmillä soittava Raymond ammentaa yhdysvaltalaisesta lännen ja etelän musiikkiperinteestä. Täpötäysi kirjastosalillinen pääsee nauttimaan maisemista, jotka ovat kuin soundtrackia kuvitteelliselle, erityisen jännittävälle westernille. Jylhän kauneuden takaa pilkistää maaninen uhka sellaisissa kappaleissa kuin aloitusraita Sometimes There’s Blood ja Off To See The Hangman . Tunnelma pysyy tiiviinä ja yhtenäisenä läpi napakan mittaisen setin. Parhaimmillaan virtuoosimainen soitto sulaa helmeileväksi äänivirraksi, joka tuudittaa kuulijan autereiselle mielenmatkalle. Kahdessa viimeisessä kappaleessa Raymond esittelee ilmaisunsa ääripäät. Banjobiisi Bleeding Finger Blues nousee tempoltaan suorastaan järjettömäksi. Sweep It Up -encorea puolestaan kuljettaa hidas, pohdiskeleva slide-kitara. Kaksi kotimaista esiintyjää täydentää onnistuneen illan, jonka teemoina ovat instrumentaalisuus ja akustisuus. Klubin käynnistää Lauri Mannerin sooloprojekti Kadonnut Manner, joka löytää ilmaisunsa eväät samankaltaisesta lähteestä kuin Gwenifer Raymond. Mannerin karu olemus ja kuiva huulenheitto ryydittävät kitaranäppäilybiisejä, jotka ovat Raymondiin verrattuna jäykempiä. Tempon ja tahtilajin vaihteluilla sekä muuntuvilla sointukierroillaan hän vie kuulijat pikku matkoille, joita kuvaa hyvin avauskappaleen nimi Kotikylän varjoista esikaupunkien valoihin . Harmonikan, kontrabasson ja tenorisaksofonin muodostama kolmikko Sole Azul tuo miellyttävää vaihtelua sooloartistien esitysten väliin. Täysakustisessa triossa vahva perinnetietoisuus yhdistyy hilpeän avantgardistisiin sävyihin. Argentiinalaistyylisen tangopohjan ylle saattaa kajahtaa äkkiarvaamatta riipivä free jazz, kuten Umay? -kappaleessa. Kaikkiaan keikka perustuu harmonikansoittaja Harri Kuusijärven , basisti Eero Tikkasen ja saksofonisti Pauli Lyytisen hienoon yhteispeliin ja vuorotteluun. Soittajat jakelevat toisilleen syöttöpisteitä ilakoivasti mutkittelevassa ilmapiirissä, johon mahtuu niin tummia kuin valoisiakin sävyjä, puhtaita ja outoja harmonioita, kepeää leikittelyä ja suoranaista meteliä.