Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Satakunta Urheilu Näköislehti Lukemisto Kulttuuri Porilaine Testit ja visat

Daruden ensimmäinen Euroviisukappale on alakuloinen bilebiisi: on vaikea päättää, pitäisikö bailata vai kaivata kotiin – Kuuntele laulu ja katso musiikkivideo täältä

Daruden ensimmäinen vaihtoehto Suomen edustajaksi Eurovision laulukilpailussa on julkaistu torstain ja perjantain välisenä yönä. Release Me -niminen kappale on ensimmäinen kolmesta vaihtoehdosta, joista yleisö äänestää voittajakappaleen. Darude on säveltänyt ja sanoittanut kappaleen yhdessä Jaakko Mannisen ja Brandyn Burnetten kanssa. Solistina on Sebastian Rejman . Kappale kertoo Daruden eli Ville Virtasen kamppailusta keikkaelämän ja sen tuoman syyllisyyden kanssa. Hidas alku Kappaleen Darudeksi tunnistettavin osa on alkusoiton syntetisaattoripimputus. Laulun alkaessa tekee mieli huokaista: käheä miesääni on kuultu viime vuosina niin monta kertaa, että sen on vaikeaa nähdä enää tuovan menestystä. Solisti Sebastian Rejmanin ääni on miellyttävä, mutta harmiton. Persoonattoman hyvä soundi ei jää mieleen. Kappaletta kyllä kasvatetaan huolella loppua kohden, mutta hitaasti. Edes ensimmäinen kertosäkeistö ei tuo kaivattua vauhtia. Kappale lähtee kunnolla liikkeelle vasta viimeisissä kertosäkeissä. Sanoituksiltaan kappale on alakuloinen ja jopa vihainen. Toisaalta lyriikoista on helposti aistittavissa etäisyyden tuottama tuska, mikä ehkä tuo kappaleeseen samaistumispintaa. En osaa sanoa, ovatko sanoituksiin jääneet kömpelyydet jotain, jonka on ajateltu kuuluvan Euroviisuihin yhtä kiinteästi kuin tuulikone. Elektronisen musiikin bilepoljentoon alavireiset lyriikat istuvat huonosti. Pitäisikö tässä bailata vai kaivata kotiin? Perinteisesti viisuissa ovat menestyneet joko reilusti kantaaottavat tai sitten rehellisesti valoisat biisit. Release Me ei ole oikein kumpaakaan. Oikeaoppinen EDM Kappale sinänsä on rakennettu oikeaoppisen EDM-kaavan mukaan: se kasvaa lupaavasti, basso tippuu ja lopussa jo bailataan. Mieleen ei silti jää oikein mitään. Perushyvällä on erittäin vaikeaa pärjätä Euroviisujen kaltaisessa kilpailussa. Seuraavat kappaleet julkaistaan 15. ja 22. helmikuuta. Voittaja valitaan 2. maaliskuuta. Euroviisut järjestetään Israelissa 14.–18.5. Voit kuunnella kappaleen ja katsoa sen videon alta: Pitäisikö tässä bailata vai kaivata kotiin?