Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Satakunta Urheilu Näköislehti Lukemisto Kulttuuri Porilaine Testit ja visat

Valtatie 2:n ohituskaistalla sattui onnettomuus – Auto ajautui päin keskikaidetta niin, ettei kuljettaja saanut ovea auki

Auto suistui Valtatie 2:lla Huittisissa olevalla ohituskaistalla päin keskikaidetta keskiviikkona iltapäivällä. Onnettomuus sattui ohituskaistan kohdalla, Mommolan risteyksestä Poriin päin mentäessä. Päivystävä palomestari Harri Salonen kertoo, että auto pysähtyi niin lähelle keskikaidetta, ettei kuljettaja saanut ovea auki. Autossa oli onnettomuuden sattuessa kuljettaja ja lastenistuimessa istunut lapsi. He eivät tiettävästi loukkaantuneet onnettomuudessa. Onnettomuus aiheutti tiellä liikennehaitta Porin suuntaan menevällä kaistalla. Pelastuslaitos hälytettiin onnettomuuspaikalle kello 16.26.