Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Tulospalvelu Satakunta Tähtijutut Urheilu Näköislehti Lukemisto Porilaine Kulttuuri

Limperin Hilman valtiolliset hautajaiset

Ihminen on niin luonnikkaasti rakennettu, että uskoo helposti kaikkien muiden voivan kuolla, mutta ei itsensä. Tunnustan myös eläneeni tämän toiveen vallassa, mutta raadanta perheeni elättämiseksi ja Finlandia-talon seinien korjaamiseksi sadalla miljoonalla eurolla kymmenen vuoden välein ei ole auttanut. Elämäni akustiikka ei kaiu kesäisillä kallioilla, ja kotivastaanottimissa se näyttää häipyvän lähes kuulumattomiin. Talvi kuihdutti stereoni monoksi, mikä avuksi? Iloa ei tuota enää edes se, että muilla menee vieläkin huonommin. Suomen täyttäessä 100 vuotta palattiin tasa-arvokysymyksen ytimeen: olisiko myös Hilma Limberg ansainnut valtiolliset hautajaiset? Monien mielestä kyllä. Hilma teki hommat, mutta puoliso Aukusti keskittyi lauluun, juomaan ja digiloikkaan. Entä olisiko Hilmaa voinut jotenkin jelpata jo hänen elinaikanaan? Niinpä. Hilma ei ollut aktiivinen sosiaalisessa mediassa eikä hänen yhteistyökumppaninsa häntä juuri lobbaillut. Asia on edelleen hoivayrityksen hallituksen pöydällä, esityslistan muissa mahdollisissa asioissa. Ennen vanhaan uskottiin, että jollei sauna, terva ja maakuntauudistus auta, niin tauti on kuolemaksi. Nyt on kuultu pientä pihinää kumminkin yllättävältä suunnalta. Vaivaistaloissa on joku vielä hengissä – juuri kun olivat oppineet olemaan syömättä. Mustalaisen hevonenkin on luotettavampi. Eläinlääketieteestä on huudettu Anjaa apuun. Hoivayritysten johtoon on tiettävästi tarjolla myös turkistarhaajia, mikä on hyvä kvartaaleissa niin asiakkaille kuin asiakkaiden hoitajillekin. Strategisen viestintätoimiston hoivayritykselle jumppaama uusi ketterä slogan onkin: Ammen plottis, jokainen menköön omaan koppiins. Kuten koulussa opetettiin, jaetaan ihmisen elämä kolmeen osaan. Ihminen syntyy, ihminen kärsii, ihminen kuolee. Kaatuilu, märät vaipat ja muiden armoilla oleminen kuuluvat ensimmäisen osaan. Kärsimysvaiheessa pitäisi sinun tehdä rahaa muiden kustannuksella, koska finaalissa rahaa tehdään sinun kustannuksellasi. Nykyisin jo tiedämme, että Hilma Limbergin kuolema oli Hilman oma syy. Asiakas Limberg ei käyttänyt valinnanvapauttaan ja vaikeutti näin myös Capmanin sekä muiden kotimaisten ja kansainvälisten toimijoiden sinnikästä työtä elämän eteen. PS. Hilman kohtalosta enemmän Veikko Lavin laulussa. Kirjoittaja arvostaa mustavalkoista kuvaa ja hidasta elämää.