Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Satakunta Urheilu Näköislehti Lukemisto Kulttuuri Porilaine Testit ja visat

Donald Trump vedonnee rajamuurin rahoituksen puolesta kansakunnan tilaa käsittelevässä puheessaan

Yhdysvaltain presidentin Donald Trumpin odotetaan vihdoin ensi yönä Suomen aikaa pitävän viivytyksen kohteeksi joutuneen puheensa. Puhetta jouduttiin siirtämään ennätyksellisen pitkään, 35 päivää, kestäneen hallinnon sulkemisen vuoksi. Trumpin odotetaan puheessaan puuttuvan hallinnon sulkemisen syyhyn, kiistaan Meksikon rajamuurin rahoittamisesta. Hallinto päätettiin avata 25. tammikuuta vain kolmeksi viikoksi, joten sulkeminen uudelleen saattaa olla jälleen edessä. Hallinto saatetaan sulkea 15. helmikuuta, ellei rahaa muuriin löydy. Trump vedonnee demokraatteihin, jotta tämä vältettäisiin. Hän on kuitenkin myös kertonut voivansa käyttää erityisvaltuuksiaan hätätilan julistamiseksi ja muurirahan kaivamiseksi esimerkiksi puolustusvoimien määrärahoista. Trump aliarvioinut Pelosia Presidentti pitää puheensa edustajainhuoneessa, ja hänen takanaan puheen aikana istuu edustajainhuoneen puheenjohtaja Nancy Pelosi . Juuri Pelosi on johtanut demokraatteja näiden sanoessa rajamuurin pystyttämisen olevan "moraaliton" teko. USA Today -lehti kirjoittaa Trumpin aliarvioineen Pelosia siinä, miten tämä pystyy pysymään vaatimustensa takana. Heidän välinen riitansa johti molemminpuoliseen nokitteluun, jossa Pelosi ensin peruutti Trumpin puheen ja presidentti puolestaan kielsi Pelosia matkustamasta asevoimien koneella Afganistaniin. Pelosi näyttää selvinneen riidasta voittajana, kun Trump ilmoitti hallinnon sulkemisen lopettamisesta määräajaksi ilman että hän sai rahoja muuriinsa. Presidentin odotetaan vetoavan kansalaisiin rajamuurin rahoituksen saamiseksi. Hän on tehnyt jo tarjouksia kuten antanut kolmen vuoden suojan laittomille maahantulijoille, esimerkiksi niin sanotuille uneksijoille, jotka ovat tulleet maahan lapsena. Viime viikolla Trump sanoi neuvotteluja demokraattien kanssa muurin rahoituksesta "ajan tuhlaukseksi". Hän voikin vihjata puheessaan hätätilan julistamisesta asian takia. Puheessa viisi teemaa Trumpin odotetaan puheessaan ylistävän maan talouden tilaa. Viime kuussa hän tviittasi, että "Yhdysvalloilla on kerrottavanaan suuri taloudellinen tarina... numero ykkönen maailmassa". Talouskasvu on kuitenkin kompuroinut hallinnon sulkemisen vaikutuksesta. Presidentin odotetaan puhuvan myös Islamilainen valtio (Isis) -terroristijärjestön vastaisen taistelun tilasta sekä oikeusjärjestelmän uudistamisesta. Trumpin hallinnon johtava virkailija kertoi viime viikolla toimittajille, että puheessa on viisi teemaa: maahanmuutto, kauppa, infrastruktuuri, terveydenhuolto ja kansainväliset suhteet. Yhdysvallat ja Kiina ovat olleet kauppasodan partaalla, mutta sota on vältetty uusilla sopimuksilla samoin kuin on neuvoteltu uusi kauppasopimus Kanadan ja Meksikon kanssa. Politico -lehden mukaan presidentti saattaa puheessaan puuttua myös aborttiin. New Yorkissa hyväksyttiin viime kuussa määräys, jonka mukaan abortti on mahdollinen myös 24. raskausviikon jälkeen. Tätä republikaanit vastustavat. Edellisen kerran presidentin kansakunnan tilaa käsittelevä puhe jouduttiin siirtämään vuonna 1986, jolloin avaruussukkula Challenger räjähti samana päivänä kuin presidentti Ronald Reaganin oli määrä pitää puhe. Korjaus 7.2. kello 15.55: Korjattu 24. raskauskuukausi muotoon 24 raskausviikko.