Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Tulospalvelu Satakunta Tähtijutut Urheilu Näköislehti Lukemisto Porilaine Kulttuuri

Virkapäällystö kirjoittaa poliitikkojen työlistaa, kansalaiset odottavat linjanvetoja

Koulu- ja päiväkotiverkostoja rukataan lähitulevaisuudessa kunnassa jos toisessakin. Maakunnassa kootaan pitkälle tulevaisuuteen vaikuttavia investointilistoja. Esimerkiksi Porissa ja Raumalla pelkästään koulujen ja julkisten palvelujen investointitarpeet pelkästään rakennuksiin ovat kymmeniä miljoonia tai jopa luokkaa sata miljoonaa euroa. Uudistuksinakin markkinoitujen muutosten esityslistat ovat suureksi osaksi virkamiesten kirjoittamia. Sama näyttää toistuvan valtakunnan julkisen hallinnon ja päätöksenteon ylätasolla. Edellisellä viikolla ministeriöiden kansliapäälliköt ja valtiosihteerit esittivät Mahdollisuudet Suomelle -ohjelman vuosille 2019–23 eli seuraavan hallituskauden tärkeimmistä asiakokonaisuuksista, joista tulisi nyt keskustella vaalisesongin tiivistyessä sekä tehdä lopulta päätöksiäkin. Korkea virkamiesjohto ennakoi hallitukselle vaikeita päätöksiä, koska hyvinvointiyhteiskunnan turvaamiseksi riittää monimutkaisia ongelmavyyhtejä. Näitä ovat muun muassa julkisen talouden tulojen ja menojen epätasapaino, globaalin ilmastonmuutoksen hillintä ja seuraukset sekä Suomen väestörakenteen muutosseuraamukset. Syntyvien ikäluokat pienenevät ja ikääntyneiden suhteellinen osuus kasvaa. Valtionvarainministeriön virkamiesjohto jatkoi samalla linjalla, mutta painotetummin julkisen talouden kiristämisen tarvetta nostamalla. Menoja pitäisi leikata tai hankkia tuloja jopa miljardien edestä. Yhteistä näille ohjelmille on, että virkamiehet jättävät avoimeksi kenen tai mille tulonsaajaryhmille laskut lankeavat. Poliitikoilla on vuoro alkaa tulla esiin ja kertoa äänestäjille selkeäsanaisesti oma esityslistansa vai edetäänkö virkamiesvetoisesti kamreerimenettelyllä. Sitä odotetaan nyt kunnissa ja kaupunginosissa, kun ratkaisuja tehdään missä järjestyy päivähoito, kuinka pitkä on tuleva koulumatka tai miten järjestyvät ikäväestön hoivapalvelut. Tehtävä on erittäin vaativa, kun poliittisten päättäjien on kannettava vastuu myös talouden tasapainosta. Virkapäällystöltä on syy vaatia tarkat laskelmat esimerkiksi suurimittaisesta koulurakentamisesta ja mukana seuraavista käyttökustannuksista. Vielä suuremmalla syyllä talouslaskelmia on esitettävä vähemmän tärkeistä investoinneista. Poliitikoilla on vuoro alkaa tulla esiin ja kertoa äänestäjille selkeäsanaisesti oma esityslistansa.