Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Tulospalvelu Satakunta Tähtijutut Urheilu Näköislehti Lukemisto Porilaine Kulttuuri

Eura suunnittelee ostavansa liiketalon ja perustavansa siihen kehitysvammaisten toimintakeskuksen

Euran kunta suunnittelee ostavansa Satakunnankadun ja Valimontien kulmauksessa olevan Kiinteistö Oy Kuntonummen koko osakekannan. Kunnanhallitus ehdottaa valtuustolle, että hyväksyisi 383 000 euron kaupan kiinteistöyhtiöstä. Kiinteistöön on tarkoitus perustaa kunnan uusi kehitysvammaisten toimintakeskus. Tällä hetkellä euralaisille kehitysvammaisille työ- ja päivätoimintaa tarjoava toimintakeskus toimii kolmessa eri yksikössä. Nykyisessä mallissa jokaisessa yksikössä työskentelee kaksi vakituista ohjaajaa, jonka katsotaan tekevän toiminnasta haavoittuvaa työntekijöiden sairastuessa. Jatkossa toiminta keskitettäisiin Kuntonummen kiinteistöön. Kuntonummen kiinteistö vaatisi arviolta 37 000 euroa maksavat välittömät korjaukset ja noin 100 000 euron muutostyöt. Kiinteistöön jäisi kaksi vuokrattavaa liiketilaa, joista kunta saisi vuokratuloja arviolta 14 700 euroa vuodessa.