Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Satakunta Urheilu Näköislehti Lukemisto Kulttuuri Porilaine Pori Jazz

Karjasuoja romahti lumen painosta Noormarkussa: Parikymmentä nautaa ehti ulos, mutta viisi jäi loukkoon raunioihin – "Kaikki saatiin ulos täysissä ruumiin ja sielun voimissa"

Raskas lumikuorma romahdutti karjasuojan katon maan tasalle Lahnajärventiellä Noormarkun Rudanmaassa tiistaina iltapäivällä. Maatilan pihapiirissä olevassa suojassa oli romahduksen aikaan 25 nautaa. Päivystävä palomestari Antti Halmela kertoi, että suurin osa eläimistä ehti paeta romahduksen alta avoimista päätyovista pihalle. –Neljä hiehoa ja yksi sonni jäi kuitenkin loukkuun, kun ristikkorakenteinen katto tuli alas maahan asti. Kävi hyvä tuuri, sillä ne kaikki jäivät ristikkojen väliin eivätkä loukkaantuneet. Suurin osa saatiin ulos melko kevyellä raivaustyöllä ja narusta vetämällä, Halmela kuvailee. Sisään jääneet eläimet olivat kolmessa eri paikassa. –Vain yksi hieno ei ollut oikein yhteistyöhaluinen. Sille jouduttiin sahaamaan turvallinen kulkureitti ja vetämään se miehissä ulos. Ulkona hieho nousi kuitenkin pystyyn ja lähti tyytyväisenä liikkeelle. Kaikki loukkuun jääneet saatiin ulos täysissä ruumiin ja sielun voimissa, palomestari arvioi. Omistaja poikineen avusti palomiehiä pelastustöissä. –Saimme heiltä muun muassa koneellista apua. Romahtaneiden rakenteiden päältä vietiin lunta pois koneella, jotta ristikon jännitteitä saatiin helpotettua. Romahtanut karjasuoja oli kooltaan 12 x 30 metriä. Pelastusviranomaiset tekivät eläimille tilapäiskarsinan pihaan, ja omistaja ryhtyi suunnittelemaan, miten saa naudat yöksi lämpimään sisätilaan. Satakunnan pelastuslaitos sai hälytyksen Lahnajärventielle tiistaina kello 12.55. Oikaisu: Tässä uutisessa kirjoitettiin aiemmin virheellisesti, että maatila olisi sijainnut Laviassa. Lahnajärventie kulkee kuitenkin Noormarkun Rudanmaassa. Virhe on korjattu uutiseen.